Kuva: Emmi Moilanen

Antti Tuisku julkaisee kirjan: "Yksi hienoimmista koskaan tekemistäni asioista"

27.10.2020 07:45 - Reija Saarinen

Tuiskun mukaan kirja ilmestyy ensi vuonna.

Laulaja Antti Tuisku, 36, ilmoitti yllättäen Instagramissa tehneensä uudenlaisen aluevaltauksen. Koronapandemian aikana Tuisku on nimittäin aloittanut kirjan työstämisen. 

Tuiskun mukaan kaikki sai alkunsa siitä, kun hän ajatteli pandemian puhjetessa, että tekisi kuluvana vuonna erilaisia hyvinvointiin liittyviä webinaareja sekä valmennuksia. Ajatuksia aiheeseen liittyen tulvi kuitenkin päähän sen verran paljon, että hän alkoi miettiä tiedon pakkaamista kirjan muotoon.

"Kun olin pari viikkoa päivittänyt ajatuksiani, huomasin tekstiä syntyvän todella paljon. Niin paljon, että mietin uskaltaisinkohan ajatella kirjoittavani siitä kirjan...? Nyt, puoli vuotta myöhemmin, olen solminut kustannussopimuksen ja lähettänyt eteenpäin ensimmäisen version kirjastani.

Prosessi elää ja on vielä kesken, mutta voin jo nyt sanoa, että tämä on yksi hienoimmista koskaan tekemistäni asioista. Kirjaprojekti on myös auttanut minua henkisesti jaksamaan tämän vaikean ajan keskellä. Kirja kantaa nimeä Menesty! ja se ilmestyy myöhemmin ensi vuonna," Tuisku kirjoittaa.

Ilmoitus on otettu Tuiskun seuraajien keskuudessa vastaan erittäin hyvin. 

"Tämä uutinen tuo valoa tähän pimeään syksyyn."

"Mahtavaa Antti. Todella arvostettavaa."

"Todella siisti juttu."

Tuiskun Instagram-julkaisun voit katsoa alta. Jos se ei jostain syystä näy, pääset katsomaan sen myös täältä.

Lue myös: Antti Tuisku jakoi somessa harmillisen huomion koulukiusaamisesta: "Mieltä musertavaa"

Lue myös: Kuinka hyvin suomalaiset tunnistavat valeasuisen Antti Tuiskun? - 'Silmät paljastivat'

Kilpailut

Uusimmat