Kuva: AOP

Sean Connery, 90, on kuollut - muistetaan etenkin ensimmäisenä James Bondina

31.10.2020 16:00 - Reija Saarinen

Lähipiirin mukaan Connery menehtyi nukkuessaan.

Legendaarinen näyttelijä Sean Connery on kuollut, kertoo muun muassa BBC. Connery oli kuollessaan 90-vuotias.

Lähipiirin mukaan Connery kuoli rauhallisesti nukkuessaan kodissaan. Poikansa mukaan hän oli ollut jo tovin huonokuntoinen. 

Connery muistetaan etenkin ensimmäisenä James Bondina. Hän näytteli ikonista agenttihahmoa kaiken kaikkiaan seitsemässä elokuvassa.

Tämän lisäksi hänet nähtiin lukuisissa muissa rooleissa, joista hän uransa aikana sai myös lukuisia tunnustuksia, kuten parhaan sivuosan Oscarin. Vuonna 1996 hänelle myönnettiin Golden Globe -elämäntyöpalkinto. Ritarinarvon hän vastaanotti sen sijaan vuonna 2000.

(kuva: AOP)

Miehen poismeno on koskettanut suuresti ympäri maailmaa. Myös virallinen 007-Instagram-tili muisti edesmennyttä tähteä julkaisemalla lukuisia kuvia Connerysta. 

"Connery oli epäilemättä suuressa vastuussa elokuvasarjan suosiosta ja olemme hänelle ikuisesti kiitollisia", kirjoituksessa muun muassa todettiin.

Julkaisun pääset katsomaan alta. Jos se ei näy, löydät sen myös täältä.

Lue myös: Sean Connery tänään 90 vuotta - James Bond -kollega onnitteli

Lähde: BBC

Kilpailut

Uusimmat