Kuva: Toni Lund

Me Naiset: Laulaja Iltalla on "radikaali" näkemys pettämisestä: "Raja menee jo ajatuksissa"

07.04.2021 13:45 - Lauri Kujanpää

- Tuntuisi todella kaukaiselta ajatukselta, että oma mieli edes menisi sellaiseen, Ilta muun muassa sanoo Me Naisille.

Laulaja Ilta, 24, rakastui viime kesänä ja meni nopeasti kihloihin miehensä Troy Silvan, 22, kanssa. Pari jopa suunnittelee häitä jo ensi kesäksi.

Ilta kertoo Me Naiset -lehden haastattelussa, että uskoo pitkäaikaiseen rakkauteen, mutta hieman punastuu, jos joku kysyy kihloista.

- Olemme edenneet todella nopeasti. Silti en ole epäröinyt hetkeäkään, enkä tunne olevani naiivi tai tyhmä. Ajattelen mummoa ja vaaria ja äitiä ja isää, jotka ovat olleet aina yhdessä. Minä uskon siihen, mutta se on jokapäiväistä valitsemista ja taisteluakin, Ilta sanoo Me Naisille.

– Silti myönnän, että joskus on punastuttanut, kun olen kertonut olevani kihloissa ja joku on kysynyt, kauanko olemme seurustelleet. Tekisi mieli sanoa, että kesästä, vaikka totuus on, että syksystä. Pelkään, että minua pidetään lapsellisena, mutta samalla ihmettelen, miksi meillä on vain yksi hyväksyttävä tapa tehdä asioita, laulaja jatkaa.

Ilta myös sanoo haastattelussa, että pettämisen raja on hänelle todellä selvä.

- Olen oikeasti aika radikaali, ja minun mielestäni pettämisen raja menee jo ajatuksissa. En ole ajatellut ketään muuta, eikä Troy ole ajatellut ketään muuta. Tuntuisi todella kaukaiselta, että oma mieli edes menisi sellaiseen, hän pohtii.

Ilta oli yksi tämän vuoden UMK:n seitsemästä finalistista biisillään Kelle mä soitan. Hänen ensimmäinen singlensä oli Koukkuun-niminen kappale.

Lue myös: Ilta työsti esikoisalbumiaan viisi vuotta, eräs kappale syntyi 20 minuutissa: 'Käteni vain tärisivät'

Lue myös: "Toivottavasti ei ole poliiseja paikalla" - Vuoden tulokas piti Iskelmä Gaalan erikoisimman puheen

Lähde: Me Naiset

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat