Kuva: AOP

Korona piinaa Euroviisuja - nyt tartunnan sai edellinen voittaja, muutoksia finaaliin luvassa

20.05.2021 13:45 - Iiro Myllymäki

Duncan Laurencella on todettu koronatartunta, minkä myötä hän ei pääse esiintymään lauantai-illan finaalissa livenä.

Edellisten, vuonna 2019 järjestettyjen Euroviisujen voittaja Duncan Laurence, 27, on saanut koronatartunnan. Asiasta tiedottavat artistin taustajoukot ja Rotterdamin Euroviisujen järjestäjät. Laurencen oli määrä esiintyä livenä Eurovision laulukilpailun finaalissa lauantaina 22. toukokuuta.

Duncan Laurencella kerrotaan olevan lieviä oireita, jotka alkoivat keskiviikkona. Koska hänen on oltava eristyksissä vähintään seitsemän päivän ajan, hän ei pysty esiintymään lauantain viisufinaalissa. Mies nähtiin tiistai-illan ensimmäisessä semifinaalissa avausnumeron esiintyjänä, ja hän oli saanut maanantaina negatiivisen koronatestin.

Eurovision.tv kertoo, että Laurence nähdään silti lauantain viisufinaalissa jollakin tapaa, mutta tarkemmin asiasta ei vielä kerrota.

- Duncan on hyvin pettynyt, koska hän on odottanut tätä kaksi vuotta. Olemme iloisia, että hänet kuitenkin nähdään finaalissa lauantaina, kerrotaan Duncanin tiimistä.

Euroviisut on tänä vuonna järjestetty mittavilla turvatoimilla, ja kaikilla viisuareenalla työskentelevillä on oltava korkeintaan 48 tuntia vanha negatiivinen koronatestitulos. Artistien menoja on rajoitettu huomattavasti, ja pääasiassa artistit ovat päässeet liikkumaan vain harjoitusten ja hotellihuoneensa väliä. Koronatapauksilta ei ole kuitenkaan vältytty artistienkaan keskuudessa. Keskiviikkona tiedotettiin, että Islannin edustusryhmä Daði og Gagnamagniðin yhdellä jäsenellä on todettu koronatartunta. Tästä syystä Islanti ei esiinny livenä torstai-illan semifinaalissa eikä myöskään lauantain finaalissa, jos he sinne pääsevät. Sen sijaan Islannilta näytetään lähetyksessä harjoituksissa kuvattu esitys.

Australian edustustiimi ei päässyt matkustamaan lainkaan Rotterdamiin koronarajoitusten vuoksi. Neljä kilpailijadelegaatiota jätti myös saapumatta sunnuntai-illan avajaistilaisuuteen mahdollisten korona-altistumisten vuoksi.

Lue myös: Euroviisuissa on havaittu koronatartuntoja, mutta Blind Channel ei hätkähdä: "Olemme vastuullisia"

Lähde: Eurovision.tv

Kilpailut

Uusimmat