Kuva: Harri Hinkka

Eppu Normaali sai riveihinsä uuden vahvistuksen - Martti Syrjä: "Bändi paranee vuosi vuodelta"

04.07.2021 09:15 - Ella Haura

Eppu Normaali -yhtyeen tuore vahvistus jazz-pianisti Iiro Rantala sekä bändin keulakuva Martti Syrjä vierailivat hiljattain Iskelmä-radion haastattelussa.

Legendaarisen Eppu Normaali -yhtyeen laulaja Martti Syrjä, 62, sekä bändin tuore vahvistus jazz-pianisti Iiro Rantala, 51, vierailivat hiljattain Iskelmä-radion Pauliina Puurilan haastattelussa. Rantala ja Eppu Normaali ovat tehneet yhteistyötä jo aiemmin, mutta päättivät viime vuonna lähteä yhdessä kiertueelle. Tänä vuonna pandemian aiheuttamien rajoitusten lieventymisen ansiosta kokoonpano esiintyy yhdessä useilla festivaaleilla.

Molemmat osapuolet ovat Puurilan haastattelun perusteella innoissaan yhteisistä konserteista, ja Syrjä pitää Rantalan osaamista hienona "piristysruiskeena" yhtyeelle.

- Sanotaan näin, että bändi paranee vuosi vuodelta. En tiedä miksi, mutta niin vain käy. Kyllä live-esiintyminen pistää vielä värisyttämään! Keksimme aina jotain uusia kuvioita, niin oma mielenkiinto pysyy yllä, Syrjä kertoo Puurilalle. 

Rantala on kuunnellut Eppuja lapsuudesta asti ja kertoo hittien soineen taustalla, kun hän työskenteli isänsä pyöräliikkeessä.

- Olen kuunnellut bändiä jo myöhäiseltä 70-luvulta lähtien. Olen ilahtunut, että voin lisätä heidän musiikkiinsa vihdoin jazzin ilosanomaa. Eppu Normaalihan on aina halunnut olla jazz-yhtye ja nyt se on toteutunut, Rantala vitsailee. 

Syrjän mukaan yhtye ihastui Rantalan osaamiseen jo vuosia sitten ja samaan aikaan alkoi myös miesten ystävyys. 

- Veljeni Pantsen toteamus huikean Iiron esiintymisen jälkeen: jazz on edelleenkin paskaa!

Eppu Normaalin uusi kokoonpano esiintyi hiljattain Iskelmä Festivaaleilla Himoksella.

Lue myös: Eppu Normaalin edesmennyt basisti sai muistolaatan "Mikon Metsään" - katso julkaisu

Lue myös: Martti Syrjä Ilta-Sanomissa: "Ajan saatossa sanoittaminen tullut vaikeammaksi"

Kilpailut

Uusimmat