Kuva: AOP

Joonas Nordman tietää, että uutta on keksittävä koko ajan - "Vanhat vitsit eivät muutu ikivihreiksi"

14.08.2021 12:15 - Minttu Tikkanen

Nordman nähdään pääroolissa syksyn uutuuselokuvassa.

Näyttelijä Joonas Nordman, 35, kertoo Voice.fi:n haastattelussa, että on nauttinut esiintymisestä ja toisten naurattamisesta jo lapsena. Hän on viettänyt alalla jo vuosia, mutta kertoo, että taistelu omien ideoiden läpi saamisesta ei silti varmaankaan lopu koskaan. Nordman myös tietää, että jatkuvasti täytyy kehitellä uutta ja aina uuden projektin kohdalla aloittaa ikään kuin alusta.

- Vanhoilla nauruilla tai lämmöillä ei pysty oikein menemään. Vanhat vitsit eivät muutu ikivihreiksi, ne ovat sitten vain vanhoja, Nordman kuvailee.

Nordman kertoo nauttivansa myös kaveripiirissään juttujen kertomisesta ja erityisesti siitä, kun jokin juttu lähtee kierroksille. Hänet tunnetaankin etupäässä viihteen ja komedian tekijänä, mutta Nordman haluaisi kyllä päästä tekemään niiden ohella myös vakavampia draamarooleja.

- No eivätköhän kaikki ole jossain vaiheessa Lauri Tilkasiksi halunneet, mutta olen tehnyt rauhan itseni kanssa, että itsestäni ei sitä tule. Minusta voi tulla sitten jotain muuta, Nordman nauraa.

Nordman myös iloitsee, että komediaa arvostetaan nykyään siinä missä vakaviakin tuotantoja. Hän ajattelee kotimaisen komedian muuttuneen myös laadukkaammaksi siitä, mitä se on ollut vaikkapa 20 tai 30 vuotta sitten.

- Silloin ehkä pitikin näyttää siltä, että ollaan tehty vähän sinne päin ja vaan kaivettu peruukit jostain, Nordman kuvailee komedian menneitä vuosikymmeniä.

Nordman ei ole päätynyt ammattiinsa korkeakoulun kautta ja haastattelussa hän kertoo olevansa hyvin tyytyväinen, että asiat menivät juuri niin kuin menivät. Nordman myös pohtii, ettei ole varma onko komediallinen rytmitaju edes välttämättä opetettavissa oleva asia. 

Seuraavaksi Nordman nähdään pitkästä aikaa pääroolissa, kun hän näyttelee 13. elokuuta ensi-iltansa saaneessa Peruna-elokuvassa. Nordman kertoo elokuvan olevan komedia yrittäjyydestä ja Nordmanin hahmo puolestaan oman elämänsä kynnysmatto. Elokuvan miljöö sijoittuu 1600-luvulle, mutta siinä on Nordmanin mukaan samoja teemoja, joita nytkin pohditaan. Ihmiset ovat kaikkina aikoina kohdanneet vastustusta uusille ideoille ja innovaatioille. Elokuvassa se ilmenee siten, että peruna syrjäyttää nauriin, niin kuin keskiajalla todellisuudessa kävikin.

- Nauris on tässä kuin se vanha Nokia 3310 ja peruna on tavallaan se kosketusnäytöllinen puhelin, joka on vähän erilainen, mutta lopulta paljon monipuolisempi, Nordman rinnastaa.

Voice.fi, Radio Nova ja Iskelmä kuuluvat Bauer Mediaan.

Lue myös: Joonas Nordman paljastaa, miksi poistui sosiaalisesta mediasta - syy löytyy ihmissuhteista

Lue myös: Matti Leinosta tuli näyttelijä ilman koulutusta - "En halua kannustaa siihen, aika poikkeuksellinen polku"

Kilpailut

Uusimmat