Kuva: MTV

Johanna Puhakka Rantabaarin kohtauksesta: 'Leuka meinasi tippua polviin, kun luin käsistä'

22.08.2021 17:15 - Henna Koste

Näyttelijä Johanna Puhakan kesä on kulunut Rantabaari-sarjan kuvauksissa.

Näyttelijä Johanna Puhakka tähdittää suosioon nousseen Rantabaari-sarjan neljättä kautta. Uusi kausi alkaa C Moressa 27. syyskuuta. Viime vuonna teatteritaiteen maisteriksi valmistunut Puhakka kertoo ottaneensa tietoisesti viime talven ja kevään rauhallisemmin, sillä tiesi Rantabaari-kuvausten olevan kesällä ”kovaa tykitystä”. Neljännen kauden kuvaukset on saatu päätökseen tänään torstaina. Päällimmäisenä Puhakan mieleen on jäänyt kuvauksista extreme-elementit.

- Kun luin käsiksestä aloituskohtauksen, meinasi leuka tippua polviin. Näyttelijänä saa olla henkisesti ja fyysisesti erilaisissa tiloissa ja kehittää hahmon mielenmaisemaa. Ja minä pidän haasteista, Puhakka kertoo Voice.fi:n haastattelussa.

Salatut elämät -sarjan tekijöiden Rantabaarista Puhakalla on ollut hyvä fiilis ensimmäisestä kaudesta lähtien, eikä hän ole yllättynyt, että sarjalle on ollut jatkoa. Molemmissa sarjoissa näytelleenä Puhakka tietää, mikä on sarjojen suurin ero.

- Rantabaarin kausilla on selkeämmin alku ja loppu. Kuvaamme kolme kuukautta kerrallaan ja tarinat alkavat ja päättyvät. Salkkareille ei loppua näy. Minulla on Rantabaarissa iso rooli, joten kuvauspäiviä on paljon. Salatuissa elämissä hahmoja on paljon, eikä jokainen voikaan olla keskiössä, Puhakka kuvailee.

Näyttelijällä on tiedossa uusia työkuvioita, joista ei voi vielä hiiskua. Syksyllä Puhakka alkaa tehdä kollegansa ja ystävänsä Sara Parikan kanssa uutta podcastia. Kulisseissa by Sara Parikka & Johanna Puhakka -podcastissa sukelletaan elämään tv- ja elokuvatuotantojen kulisseissa. Kesän kuvausrupeaman jälkeen Puhakka aikoo myös lomailla hyvällä omallatunnolla.

- Kesä on ollut aika rankka, kun ei ole ollut lomaa. Nyt loma on ihan tervetullut, hän toteaa.

Lue myös: Salkkarit-tähti jättää sarjan lopullisesti: 'Päätimme yhdessä tuotannon kanssa, että hahmoni kuolee'

Lue myös: Salatut elämät palaa kesätauolta historiallisella tavalla

Kilpailut

Uusimmat