Kuva: AOP

Miksi Kaapo on kalju? Entä kuka on Suomen rakastetuin hahmo? 8 kiinnostavaa faktaa lastenohjelmista

25.08.2021 10:15 - Henna Koste

Nelivuotiaan Kaapon kaljuun on kaksi hyvää syytä. Lue hauskat faktat lapsuuden suosikkiohjelmiesi maailmasta.

Lastenohjelmien tarjonta on lisääntynyt räjähdysmäisesti suoratoistopalvelujen myötä. Eipä sillä, myös monella 1990-luvulla lapsuuttaan elävällä on jäänyt lämpimiä muistoja lastenohjelmien parissa vietetystä ajasta. Jos Vili Vilperi, Matka maailman ympäri ja Richard Scarryn touhukas maailma herättävät nostalgisia tunteita, testaa tietämyksesi ysärin suosikkianimaatioista. 

Monien rakastettujen animaatioiden ja lastenohjelmien tekemiseen liittyy hauskoja tarinoita. Mikä suomalaisanimaattorin pakkoratkaisu nousi Pikku Kakkosen hittiohjelman tavaramerkiksi? Miksi Kaapo on kalju? Entä kenet on äänestetty kaikkien aikojen kuvitteelliseksi suomalaiseksi hahmoksi? Poimimme kahdeksan kiinnostavaa faktaa lastenohjelmien maailmasta. 

Arttu loppuu vuonna 2022

Arttu-sarja (Arthur) alkoi pyöriä Suomessa Yle TV2 -kanavalla vuonna 1999. Suomalaisessa televisiossa sarjan taival ei ollut pitkä, mutta maailmalla sarjaa on esitetty vuodesta 1996 tähän päivään asti.

The Guardian kertoi, että sarjan tuotanto loppuu ja 25 kautta Arttua riittävät tekijöille. Viimeiset jaksot esitetään ensi vuonna. Kyseessä on Yhdysvaltain pisimpään jatkunut lasten animaatiosarja. 

Arttu-sarjan pitkä taival tulee päätökseensä ensi vuonna. Viime vuosina rakastettu hahmo on näkynyt myös meemikulttuurissa. (kuva: AOP)

Mieleenpainuva kävelytyyli oli vahinko

Salla, Sakke ja Saastamoinen ovat ihastuttaneet Suomessa ja maailmallakin. Simo Ojasen käsikirjoittamassa ja Mikko Kunnaksen animoimassa Kolme ässää -sarjassa kolmikko ratkoi mysteerejä. Tilanteita selosti lempeällä äänellään Turhapuro-elokuvien vuorineuvos Tuuranakin tutuksi tullut Tapio Hämäläinen.

Kolmikko käveli tunnollisesti peräkanaa paikasta toiseen. Heidän päässään keikkuivat etsivän tyyliin täydellisesti sopivat hatut. Ja päät heiluivat vimmatusti askelten rytmissä. Animaattori Mikko Kunnas kertoi vuosia sitten Yle Kioskin haastattelussa, että mieleenpainuva kävelytyyli syntyi vahingossa. 

- Rakensin hahmot pala-animaatiotekniikalla, eli tein 3 000 – 4 000 palaa, joista hahmot ja niiden liikkeet rakentuivat. Se oli hirveä homma ja lopulta kuvatessa nousi kylmä hiki, kun en saanut paloja pysymään hyvin paikallaan ja liikkeeseen tuli sellaista ikävää tärinää. Sitten kekkasin, että pannaan päät heilumaan oikein kunnolla. Se oli pakkoratkaisu, mutta lopputulos oli tyylillisesti hauska, hän kertoi Ylen haastattelussa.

Kaapon kalju herätti kysymyksiä

Kaapo (Caillou) on neljävuotias utelias poika, jonka nimeä kantava animaatiosarja on ollut menestys ympäri maailmaa. Sarja perustuu Christine L’Heureux’n kirjoittamiin kirjoihin. Ranskaksi hahmon nimi Caillou tarkoittaa kiveä tai kaljua päätä. Jälkimmäisen epäillään olleen kirjailijan nimeämisen peruste. Kaapon virallisilla kotisivuilla vastataankin siihen, miksi Kaapolla ei ole hiuksia. 

Sivuilla kerrotaan, että kirjoihin hahmo luotiin alun perin yhdeksän kuukauden ikäiseksi vauvaksi. Kaapon hahmon kasvaessa tekijät totesivat, että hahmosta tulee tunnistamaton, jos hänelle lisätään hiukset.

- Vaikka hänen kaljunsa tekee hänestä erilaisen, toivomme lapsien ymmärtävän, että erilaisuus ei ole vain hyväksyttävää, vaan se on normaalia, sivuilla kerrotaan. 

Kaapoa on esitetty Pikku Kakkosessa. (kuva: AOP)

Palkittu ja traumoja jättänyt animaatio

Varokaa heikkoa jäätä -animaatio on monelle Pikku Kakkosen ystävälle tuttu ja sukupolvikokemus. Camilla Mickwitzin animaatio on esitetty ensimmäisen kerran vuonna 1986. Vuosikymmeniä esitetty pätkä on tehnyt tehtävänsä: se on jäänyt tv-katsojien mieleen. Animaatio on palkittu vuonna 2013 Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton Viisasti vesillä -kampanjan Vuoden vesiturvatekona. Toisaalta se on jättänyt moniin lapsiin traumoja ahdistavasta tunnelmastaan.

Alun perin Mickwitz olisi halunnut, että lapsi tipahtaa jäihin, ja karhu pelastaisi hänet. Ohjaaja Marja-Liisa Hieta piti kohtausta liian jännittävänä ja halusi kääntää roolit toisinpäin. 

Salkkarit-tähti antoi äänensä Patelle

Brittianimaatio Postimies Pate muistetaan tarttuvasta tunnuslaulustaan "Postin tuo, postin tuo, postin tuo Pate jokaisen luo". Myöhemmin Suomessakin alettiin esittää sarjaa Postimies Pate, erikoislähettipalvelu. Kyseisen sarjan päähenkilölle äänensä antoi Salatut elämät -sarjastakin tuttu näyttelijä ja muusikko Jarkko Nyman

- Onhan se hauskaa esittää maailman huonointa postimiestä, joka sössii asiat iloisella mielellä. Kaikkihan osaavat joskus sössiä asiat lahjakkaasti, mutta Patessa on se opetus, että kaikesta selviää, Nyman kertoi vuonna 2017 Voice.fi:n haastattelussa.

Postin tuo Pate jokaisen luo, vaikka matkassa on aina mutkia. (kuva: AOP)

WWF tuki suosikkiohjelmaa

Bambukarhut (Bamboo Bears) sarjaa esitettiin Suomessa 1990-luvulla. Animaation keskiössä olivat kultapanda, bamburotta ja isopanda, jotka halusivat pelastaa eläimiä, joita uhkasi sukupuutto. He auttoivat pulaan joutuneita eläimiä, joiden elinympäristöä pahamaineinen yhtiö tuhosi. Ylellä kerrotaan, että sarjan tekoa tuki Maailman luonnon säätiö WWF.

Suomen rakastetuin hahmo

Näyttelijä Allu Tuppurainen tunnetaan parhaiten luomastaan Rölli-hahmosta, jonka elämän filosofiaa on kuultu levyillä ja kuunnelmissa sekä nähty tv-sarjassa ja elokuvissa. 

Vuonna 2006 Rölli äänestettiin Yleisradion Satusuomalainen-kilpailuohjelmassa kaikkien aikojen kuvitteelliseksi suomalaiseksi hahmoksi. Finaalissa Rölli päihitti Pikku Myyn, Antero Rokan ja Uuno Turhapuron.

Rölli ja kaikkien aikojen salaisuus -elokuvassa vuonna 2016. (kuva: MRP Matila Röhr Productions Oy / Kuvaaja: Malla Hukkanen)

Hittisarja toi esiin aivan uusia hahmoja

Muumilaakson tarinoita -sarja alkoi Suomessa vuonna 1991. Sarja pohjautuu Tove Janssonin muumikirjoihin- ja sarjakuviin. Japanilaisille käsikirjoittajille annettiin lupa keksiä myös uusia tarinoita sekä hahmoja. Noita ja Aliisa ovat tulleet tutuiksi kyseisen sarjan myötä, eivätkä he ole Janssonin mielikuvituksen tuotosta, kuten monet muut tutut hahmot. 

Muumilaakson tarinoita -sarja nosti muumibuumin 1990-luvulla. (kuva: AOP)

Lähteet: The Guardian, Yle, Yle Kioski, Kaapon viralliset kotisivut

Lue myös: Kuinka hyvin muistat 90-luvun lastenohjelmat? Tee testi, joka herättää nostalgiaa

Lue myös: Tove Slotte on suunnitellut muumimukeja yli 30 vuotta, mutta vain yksi villi idea ei ole mennyt läpi

Kilpailut

Uusimmat