Kuva: AOP / Pasi Murto

Eeva: Eini paljastaa nuoruuden kamppailunsa anoreksian kanssa: "Jätti pysyvät haavat"

25.08.2021 12:45 - Iiro Myllymäki

Eini kertoo Eevan haastattelussa, että parikymppisenä sairastettu anoreksia aiheutti hänessä häpeää.

Diskoiskelmän tähti Eini, 60, on julkaissut elämäkertakirjan. Anna-Liisa Hämäläisen kirjoittamassa Diskokuningatar Eini -kirjassa (Docendo) nainen kertoo muun muassa kamppailustaan anoreksian kanssa 1980-luvun alussa.

Eini kertoo aiheesta myös Eevan haastattelussa. Laulaja varttui kahdeksanlapsisen perheen toiseksi nuorimpana lapsena Orajärven kylässä Lapissa. Perheen äiti oli Einin mukaan hyvin tarkka siitä, että tyttäret eivät saaneet lihoa. Ruokailussa oli tarkat säännöt, ja ruokaa sai syödä vain ruokapöydän ääressä ruoka-aikana. Purkan jauhaminen oli kiellettyä, koska äidin mukaan se lisäsi näläntunnetta ja voisi johtaa lihomiseen.

Painontarkkailu kärjistyi, kun Eini oli parikymppinen. Vaikka nainen oli hoikka, hän piti itseään liian pyöreänä ja päätti aloittaa laihdutuskuurin. Hän vähensi radikaalisti syömistään, eikä ruoka maistunut lopulta hänelle juuri lainkaan.

1980-luvulla syömishäiriöistä ei puhuttu yhtä avoimesti kuin nykyään, eikä syömishäiriöistä kärsiviä nuoria osattu ohjata avun piiriin kuten nykyään.

- Olin rajusti alipainoinen, kun havahduin siihen, että minun on tehtävä asialle jotain. Häpesin syömättömyyttäni ja yritin peitellä sitä, Eini sanoo Eevan haastattelussa.

Einin syömishäiriö kesti parin vuoden ajan.

- Anoreksia jätti minuun pysyvät jäljet ja haavat. Se on asia, jota kannan ikuisesti mukanani, Eini kertoo.

Enää Eini ei laihdutuskuureille ryhdy. Hän tiedostaa, että syömishäiriö voisi puhjeta uudestaan. Eini kertoo Eevalle, että säännöllinen ruokarytmi luo hänelle turvaa.

- Ruoka hallitsee elämääni edelleen jollain tavalla. En pelkää syömishäiriön paluuta mutta tiedostan, että se voisi olla mahdollista esimerkiksi kriisitilanteissa. Haluan huolehtia siitä, että syön oikein, Eini sanoo.

Lue myös: Eini paljasti salaisen aseensa keikoilla: "Naisellisuutta ja rokkia!"

Lähde: Eeva

Kilpailut

Uusimmat