Kuva: Mikko Räsänen

IS: Diandra paljastaa hauskan valttikorttinsa, johon luottaa joka treffeillä: "Yksi vakiokysymyksistäni"

23.12.2021 10:15 - Minttu Tikkanen

Diandra kertoo, että treffit jännittävät joka kerralla.

Laulaja Diandra, 27, raottaa Ilta-Sanomien artikkelissa vaiettua sinkkuelämäänsä ja paljastaa muun muassa, mikä on valttikortti, johon hän turvautuu yhä uudellee.

Muusikko kysyy usein treffikumppaniltaan tyhjentävän kysymyksen; Ronaldo vai Messi?

- Jos vastaus on Ronaldo, niin se oli sitten siinä. Ei vaan, se oli vitsi, Diandra heittää Ilta-Sanomien haastattelussa.

Hän on kuitenkin tosissaan siinä, että todella esittää kysymyksen usein. Hänestä tunnelmaa on hyvä välillä keventää.

-  Mutta ihan tosi, se on yksi minun vakiokysymyksistäni. Aina pitää olla vähän pilkettä silmäkulmassa, vaikka kuinka jännittää, laulaja kuvailee Ilta-Sanomille.

Diandra kertoo samassa haastattelussa, että on rentoutunut ihmissuhteissaan huomattavasti. Silti treffeille lähtö jännittää joka kerta.

- Olen avoin ja sosiaalinen, ja tykkään tavata uusia ihmisiä, mutta en voi sanoa erityisesti pitäväni deittailusta. Onhan se ihan hemmetin hermostuttavaa, Diandra naurahtaa samaisessa haastattelussa.

Lue myös: Laulaja Diandra heittäytyi Ursula-pahikseksi halloweenina - katso kuva näyttävästä tyylistä

Lue myös: Diandra: Menetin yöunet Cheekin takia

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat