Kuva: AOP

Linda Lampenius muistelee syömishäiriötään - "Istuin hienossa autossa, söin ja itkin"

15.01.2022 18:15 - Lauri Kujanpää

Kesytön elämäni -kirjassa Linda avaa äitinsä sekakäyttöä, kokemaansa vähättelyä, parisuhdeväkivaltaa ja rankkoja syömishäiriötä, joista hän toipui vuonna 2007.

Linda Lampenius, 51, esiintyi jo lapsuudessa konserteissa ympäri maailman viulistina. Suomessa naisen ympärille muotoutui hurmoksellinen Linda-ilmiö 1990-luvun puolivälin jälkeen megajulkisuutena, siidereinä, kyykkyinä ja kansainvälisenä tähteytenä. Kesytön elämäni -kirjassa Linda avaa äitinsä sekakäyttöä, kokemaansa vähättelyä, parisuhdeväkivaltaa ja rankkoja syömishäiriötä, joista hän toipui vuonna 2007.

Ajatus kirjasta lähti, kun Lampenius sai palautettua kerrottuaan bulimiasta.

- Koko kirjan tekemisen matka oli melko pitkä ja rankka. Esimerkiksi bulimiasta kerroin ensimmäisen kerran eräässä ruotsalaisessa tv-ohjelmassa ja tuolloin sain paljon palautetta, että kuinka hienoa on, että olen avannut ajatuksia syömishäiriön taustalla. He sanoivat myös, että minun pitää kirjoittaa kirja ja siitä koko prosessi alkoi, Lampenius kertoo Sadun Sunnuntaivieras -ohjelmassa juontaja Satu Kotoselle.

Bulimia on ahmimishäiriö, johon liittyy toistuva ruoan tai herkkujen ylensyöminen sekä tyhjennysvaihe. Lampenius muistaa, kuinka ajatukset asiaan liittyen pyörivät mielessä jo lavalla.

- Saatoin esimerkiksi lavalla kumartaa ja samaan aikaan miettiä, minkä ruokapaikan kautta menen hotellille syömään ja oksentamaan. Olin hienossa autossa ja itkin ja söin. Se ruoka oli kuin huumetta. Sitten menin oksentamaan ja söin lisää. Käytin kehoni puhdistamiseen jostain syystä vettä ja etikkaa, koska ajattelin sen toimivan. Lopulta kaikki oli rikki sisältäni ja jouduin useamman kerran sairaalaan, viulisti jatkaa.

Nykyään Lampenius voi hyvin, mutta parantuminen syömishäiriöstä vei aikaa.

- Kesti vuosi ja kolme kuukautta päästä eroon bulimiasta. Sen jälkeen pääsin pisteeseen, jossa en enää ajatellut syömisen jälkeen, että pitää mennä oksentamaan. Sain apua suuresti muun muassa mieheltäni.

Voit kuunnella Sadun Sunnuntaivieras -ohjelmaa Podplaysta tai Iskelmältä sunnuntaisin kello 13-16.

Podplay, Voice.fi ja Iskelmä ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Renny Harlin haaveilee perheenlisäyksestä Johanna-vaimon kanssa: "Se on korkeamman voiman käsissä"

Lue myös: Linda Lampenius julkaisi kuvan Playboy-vuosiltaan - kainalossa edesmennyt mediamoguli

Lue myös: Nainen ja seksuaalisuus -teema synnytti Erinin uutuuskappaleen - "Aluksi biisi oli rajumpi"

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat