Kuva: AOP

Pippa Laukka hämmentyi syntymäpäivänään - poliisit saapuivat ovelle

16.05.2022 12:47 - Lauri Kujanpää

Laukka vietti vastikään 52-vuotissyntymäpäiviään.

Olet mitä syöt -ohjelmasta tuttu lääkäri Pippa Laukka kertoo yli 47 000 Instagram-seuraajalleen erikoisesta hetkestä.

Laukka nimittäin vietti vastikään 52-vuotissyntymäpäiviään ja hän koki huiman yllätyksen. Poliisit nimittäin saapuivat lääkärin ovelle.

"Just kun sanoin että ei tunnu oikein syntymäpäivältä, niin alkoi tapahtua! Ovikello soi ja ovella seisoi virkavalta ja heillä oli asiaa minulle. Sekunnin pari ehdin jo miettiä, mitä on tullut tehtyä, raskas kaasujalka vai jonkun mielen pahoittaminen kenties", Laukka pohjustaa.

Virkavalta olikin iloisella asialla eikä tuonut risuja.

"Mut hei, poliisi olikin hyvällä asialla eikä tuonut risuja vaan ruusuja. Olivat päättäneet ilahduttaa minua tauollaan ja toivat upean kukkakimpun", Laukka jatkaa.

Julkaisussa iloinen Laukka poseeraa kahden poliisin kanssa. Kuva on saanut valtavan määrän tykkäyksiä sekä onnitteluviestejä.

Näet julkaisun kokonaisuudessaan alta tai täältä.

Lue myös: Pippa Laukka joutui kiusalliseen tilanteeseen kaupan itsepalvelukassalla - "Luvattoman huonoa palvelua"'

Lue myös: Pippa Laukka peräänkuuluttaa hyviä käytöstapoja sairaalatyöntekijöiltä - "En vain käsitä"

Lue myös: Pippa Laukka huomasi, kuinka nuoret puhuivat huumeista - päätti puuttua keskusteluun

Kilpailut

Uusimmat