Kuva: Toni Lund

Anna: Kun Maija Vilkkumaa on epävarma, hän kuvittelee olevansa mies: "Mitä Ismo Alanko miettisi?"

10.06.2022 09:15 - Minttu Tikkanen

Vilkkumaa on halunnut tehdä musiikkia niin palavasti, että epävarmuuksia päin on ollut mentävä.

Muusikko Maija Vilkkumaa, 48, on jo vuosikymmenten ajan kuulunut suomalaisten suosikkiartisteihin. Silti hän kertoo Anna-lehden tuoreessa artikkelissa kokeneensa paljon epävarmuutta taidoistaan. Vilkkumaa on silti aina halunnut niin paljon tehdä musiikkia, että epävarmuudet on ollut voitettava.

- Haluni tehdä biisejä on aina mennyt sen yli, miten vaikeaa biisien esittäminen oli. Olin silti pitkään keikoilla epävarma äänestäni, Vilkkumaa kertoo Annan jutussa. 

Edes suurten festareiden päälavat eivät saaneet Vilkkumaata vakuuttumaan siitä, että hänen äänensä riittäisi.

- Kun 2003 olin maan isoimpia artisteja, kiersin festareilla pelkkiä päälavoja. Koin yhä, että en siltikään ansaitse paikkaa ääneni takia, Vilkkumaa sanoo haastattelussa.

Vuosien varrella Vilkkumaa on kuitenkin kehittänyt myös konstin, jolla onnistuu tuntemaan varmuutta itsestään. Hän ajattelee, tuntisiko mies vastaavassa tilanteessa epävarmuutta ja kuvittelee itsensä hetkeksi toisen sukupuolen asemaan. Kuvitelma sai alkunsa Linnan juhlien etkoilta, joilla esiintyi hänen lisäkseen muusikko Ismo Alanko.

- Ennen esiintymistä katsoin itseäni peilistä, ja pohdin, että mitä Ismo Alanko miettisi. Ei kai ainakaan tuollaisia? Jos menisinkin esiintymään itsevarmana kuin mies, jolle kuuluu paikka tässä maailmassa, Vilkkumaa muistelee Annalle.

Lue myös: IL: Maija Vilkkumaan mukaan naisartisteille sataa vihapuhetta: "On liian innokas tai istunut hajareisin"

Lue myös: Maija Vilkkumaa muistelee jättihittinsä syntyä - löydätkö viittaukset Britney Spearsiin ja Alice Cooperiin?

Lue myös: Anna Eriksson kommentoi sanomisiaan Maija Vilkkumaasta - "Ei tule mitään takahuonetappelua"

Lähde: Anna

Kilpailut

Uusimmat