Kuva: AOP / Juha Metso

Maija Vilkkumaa tuki puolisoa koronakriisissä, vaikka oli eri mieltä: "Joku hyväksyy sut, teet sä mitä vaan"

12.06.2022 19:15 - Minttu Tikkanen

Vilkkumaata on auttanut ymmärrys, että suhteessakin kumppanit ovat yksilöitä.

Muusikko Maija Vilkkumaa, 48, muistelee Sadun sunnuntaivieras -ohjelmassa Satu Kotosen haastattelussa, kuinka onnistui seisomaan puolisonsa tukena korona-aikaisessa tapahtuma-alan kriisissä, vaikka oli eri mieltä kuin kumppaninsa, kitaristi Mikko Kosonen

Vilkkumaa muistaa tapahtuma-alaan kohdistuneet tiukat rajoitukset sekä riittämättömät tuet, jotka eivät tuntuneet olevan linjassa muiden alojen rajoitusten ja tukien kanssa. Vilkkumaa koki kohtelun itsekin epäreiluna, mutta päätti itse lähinnä purra hammasta, kun taas Kosonen lähti kärkkäämmin puolustamaan tapahtuma-alan työntekijöiden oikeuksia.

- Mulla oli nopeasti sellainen olo, että me emme voi tälle mitään. Tämä on tosi ahdistavaa, mutta nyt pitää ruveta tekemään jotain muuta. Hän koki sen, miten meidän alaamme kohdeltiin rajoitus- ja korvaustoimissa todella epäreiluksi kuten minäkin, mutta olin enemmän, että en voi tälle mitään, joten katson toisaalle. Mikko taas oli sitä mieltä, että tämähän ei jää tähän, Vilkkumaa tiivistää.

Kosonen kirjoitti ajatuksiaan aktiivisesti sosiaaliseen mediaan ja sanoitti siten tapahtuma-alan ja työntekijöiden ahdinkoa. Vilkkumaan teki jo monesti mieli pyytää kumppaniaan hillitsemään menoa hieman, sillä kertoo olleensa jopa huolissaan.

- Sanoinkin yhdessä vaiheessa Mikolle, että ei sun mielestäni kannata tota noin paljon hässäköidä, että eikö tuo ole aika ahdistavaakin. Ajattele jotain muuta. Olin kyllä väärässä siinä. Selvästi se ahdistus nimenomaan lieveni siitä, että hän pääsi jotenkin kanavoimaan ja vaikuttamaan asiaan, Vilkkumaa kuvailee. 

Hän jatkaa samassa haastattelussa, että kokee yhdeksi parisuhteiden voimavaraksi juuri sen, että joku on tukena kaikissa tilanteissa, vaikka tekisi mitä.

- Onhan se tosi tärkeää, että joku hyväksyy sut, teet sä sitten mitä vaan, muusikko summaa.

Helppoa hän ei väitä ehdottomana tukena olemisen aina olevan, mutta hän on oppinut hyväksymään, että kumppanitkin ovat aina omia erillisiä yksilöitänsä.

- Että pystyy elämään omaa elämäänsä ja samalla saamaan toiselle fiiliksen, että hyväksyn ja arvostan, mitä teet, mutta en tee sitä samaa asiaa tai tule siihen samaan lammikkoon silti mukaan. Se on tosi olennaista, Vilkkumaa pohtii.

Koko haastattelun voit kuunnella Podplaysta.

Lue myös: Anna: Kun Maija Vilkkumaa on epävarma, hän kuvittelee olevansa mies: "Mitä Ismo Alanko miettisi?"

Lue myös: IL: Maija Vilkkumaan mukaan naisartisteille sataa vihapuhetta: "On liian innokas tai istunut hajareisin"

Voice.fi, Podplay, Iskelmä ja Radio Nova kuuluvat Bauer Mediaan.

Kilpailut

Uusimmat