Kuva: AOP

Ihmiset jättävät Paddington-pehmoleluja kuningatar Elisabetin muistolle - mistä on kyse?

14.09.2022 14:45 - Iiro Myllymäki

Kuningatar Elisabet ja rakastettu karhuhahmo esiintyivät yhdessä hellyttävässä sketsissä viime kesänä.

Kuningatar Elisabetin kuoleman jälkeen yksi fiktiivinen hahmo on noussut sosiaalisen median muisteluissa esiin. Marmeladivoileipiä rakastavalla Paddington-karhulla ja kuningattarella on yhteistä historiaa. Elokuvista ja tv:stä tutusta, myös Karhuherra Paddington -nimellä tunnetusta hahmosta tehtyjä pehmoleluja on jätetty kukkien lisäksi kuningattaren muistoksi moniin paikkoihin.

(kuva: AOP)

Parhaiten kuningatar Elisabetin ja Paddingtonin yhteyksistä muistetaan kesäkuussa esitetty sketsi. Pätkä esitettiin kuningattaren hallitsijakauden platinajuhlien konsertin yhteydessä. Siinä kuningatar ja karhuhahmo istuvat yhdessä teellä. Lopulta kuningatar kaivaa käsilaukustaan esiin marmeladivoileivän. Hellyttävä video on nähty osoituksena kuningatar Elisabetin huumorintajusta.

Videon pääset katsomaan alta.

Kuningattaren ja karhuherran suhde yltää kuitenkin huomattavasti kauemmas, kertoo Metro-julkaisu. Ensimmäisen kerran kuningatar esiintyi Paddigtonin maailmassa vuonna 1986, kun hahmon luoja, lastenkirjailija Michael Bond julkaisi kirjan Paddington at the Palace. Kirjassa Paddington vierailee Buckinghamin palatsissa ja näkee kuningatar Elisabetin, vaikka kaksikko ei varsinaisesti toisiaan kohtaakaan.

Seuraavan kerran Paddington vieraili Buckinghamin palatsissa vuonna 2006, tosin tällä kertaa pantomiimiesityksen muodossa. Esitys oli osa kuningattaren 80-vuotisjuhlaa.

Tänä vuonna kuningattaren platinajuhlien jälkeen taiteilija Eleanor Tomlinson julkaisi Instagramissa piirroksensa, jossa kuningatar ja Paddington kulkevat käsikkäin. Tätä kuvaa on jaettu myös kuningattaren poismenon jälkeen.

Jos upotus ei näy, klikkaa tästä.

Kuningattaren menehdyttyä viime torstaina ei mennyt aikaakaan, kun Paddington kiitti kuningatarta kaikesta sosiaalisen median viestissään, joka julkaistiin karhuhahmon virallisella Twitter-tilillä.

Jos upotus ei näy, näet päivityksen täältä.

Britannian yleisradioyhtiö BBC on muokannut tv-ohjelmistoaan kuningattaren kuoleman jälkeen. Monarkin ja Paddingtonin erityislaatuisesta suhteesta kertoo se, että BBC aikoo esittää kaksi Paddington-elokuvaa tulevan viikon aikana. Toinen elokuvista esitetään vain vähän kuningattaren hautajaisten jälkeen maanantaina 19. syyskuuta.

Lue myös: Prinssi Louisilta, 4, hellyttävä reaktio tietoon kuningatar Elisabetin kuolemasta

Lue myös: Ison-Britannian kuningashuoneessa muutoksia Elisabet II:n kuoleman myötä - uusi kuningas, uusia titteleitä

Lähteet: Metro, Metro

Kilpailut

Uusimmat