Kuva: AOP / Atte Kajova

MTV: Maria Veitola katsoi vierestä haastateltavan piikittäessä huumeita: "Voimmeko näyttää sellaista"

30.11.2022 20:15 - Minttu Tikkanen

Veitolan uusi dokumenttisarja alkaa joulukuussa.

Uudessa Veitola.doc -dokumenttisarjassaan toimittaja Maria Veitola perehtyy yhteiskunnassamme vaikeina ja kavahdettuinakin pidettyihin aiheisiin. Yhdessä jaksoista käsitellään huumeiden käytön yleistymisestä ja tavataan ihmisiä, joille asia on arkipäivää.

Veitola päätyi jaksossa tilanteeseen, jossa seurasi vierestä, kun haastateltava piikitti huumeita. Hän kertoo, ettei ole koskaan kokenut vastaavaa niin läheltä.

- Se oli ensimmäinen kerta, kun koin jotain sellaista noin läheltä. Minusta se oli vain kiinnostavaa, että tämä henkilö oli valmis jakamaan sen, Veitola kertoo MTV Uutisille.

Myös piikittämisen näyttämistä sarjassa jouduttiin pohtimaan tuotannossa pitkään. Lopulta kuitenkin todettiin, että sen pois leikkaaminen olisi vain jälleen lisää piilottelua ja aiheen romantisointia. Piikittäminen haluttiin näyttää todellisuudessaan.

- Mietimme paljon sitä, voimmeko näyttää sellaista. Päädyimme siihen, että voi ja pitää. Se, että emme näyttäisi sitä olisi taas kerran aiheen romantisointia ja totuuden piilottelua, Veitola perustelee.

Veitola.doc -sarjan muissa jaksoissa käsitellään avoimia suhteita, salaliittoteorioihin uskomista ja modernia seksityötä. Sarja alkaa MTV Katsomossa 29. joulukuuta.

Lue myös: Maria Veitolalta alkaa aivan uusi tv-sarja: "Aiheista, joista ei ole helppo puhua"

Lue myös: Uutuusohjelmassa Maria Veitola avaa vuorostaan oman kotinsa ovet: "Puoliso on tottunut kaikenlaiseen"

Lähde: MTV

Kilpailut

Uusimmat