Kuva: AOP

Sydäntäsärkevä paljastus: Prinssi Harry uskoi vielä parikymppisenä Dianan saattavan olla elossa

09.01.2023 17:15 - Iiro Myllymäki

Vasta onnettomuuskuvien näkemisen myötä prinssi Harry suostui myöntämään äitinsä kuolleen.

Prinssi Harry, 38, on antanut tv-haastatteluja liittyen tulevaan Spare-elämäkertakirjaansa. Sunnuntaina esitettiin Anderson Cooperin tekemä 60 Minutes -ohjelman haastattelu. Monissa otsikoissa jo etukäteen ollut kohukirja julkaistaan tiistaina.

Prinssi Harry keskusteli Cooperin kanssa esimerkiksi äitinsä prinsessa Dianan hautajaisista. Tässä yhteydessä Harry kertoi, miten vaikea hänen oli uskoa äitinsä todella kuolleen. Harry oli 12-vuotias, kun Diana kuoli auto-onnettomuudessa vuonna 1997.

- Kieltäydyin uskomasta, että hän oli poissa. Osin ajattelin, että hän ei voisi tehdä tätä meille ja osin ajattelin, että ehkä tämä on kaikki osa suunnitelmaa, Harry sanoo.

Prinsessa Diana (kuva: AOP)

Harry kertoo keskustelleensa asiasta veljensä prinssi Williamin kanssa, ja myös tällä oli hänen mukaansa samanlaisia ajatuksia. Harry uskoi, että Diana oli vain kadonnut julkisen elämän paineista muualle ja pyytäisi lopulta poikiaan liittymään seuraansa. Harry uskoi tähän mahdollisuuteen yli kymmenen vuoden ajan. Hän kertoo olleensa jo parikymppinen, kun päästi viimein irti toivosta nähdä äitinsä uudestaan.

Prinssi Harry hyväksyi lopulta äitinsä kuoleman, kun hän pyysi nähdä kuvia onnettomuuspaikalta. Hän halusi nähdä onnettomuudesta tehdyn poliisiraportin, jotta hän saisi todisteita, että hänen äitinsä todella on menehtynyt. Hän kertoo hänen avustajansa estäneen häntä näkemästä kaikista rujoimpia kuvia menehtyneestä äidistään.

Lue myös: Harryn ja Meghanin elämästä kertova Netflix-dokumentti julkaistaan pian - "Teen mitä vain suojellakseni perhettäni"

Lähteet: Insider, Time, Marie Claire

Kilpailut

Uusimmat