Dianan lasketteluasut puhuttelevat vielä tänäkin päivänä.
Prinsessa Dianan ja kuningas Charlesin häät olivat mediaspektaakkeli, jonka vuoksi häämekon salaisuutta oli varjeltava huolella.
Prinsessa Diana esiintyi 19-vuotiaana punaisessa lammasvillapaidassa. Pian neule saa uuden omistajan.
Vasta onnettomuuskuvien näkemisen myötä prinssi Harry suostui myöntämään äitinsä kuolleen.
Dianan lasketteluasut puhuttelevat vielä tänäkin päivänä.
Prinsessa Diana menehtyi auto-onnettomuudessa vuonna 1997.
Sininen eyeliner takaa näyttävän lookin.
Prinssi Charlesilla on tiedetty olleen onnettomassa liitossa salasuhde, mutta uuden väitteen mukaan niin oli prinsessa Dianallakin.
Prinssi William oli saada nimensä myyttisen soturikuninkaan mukaan.
Musikaalin näkee Netflixistä lokakuun 1. päivä alkaen.
Prinsessa Dianan kerrotaan halunneen muuttaa Yhdysvaltoihin yhdessä miesystävänsä Dodi Al-Fayedin kanssa ja luoda uraa Hollywoodissa.
Odotettu elokuva keskittyy erityisesti vuoden 1991 jouluun, jolloin prinsessa Diana teki päätöksensä avioerosta.
Elokuvan on määrä saada ensi-iltansa viikon päästä Venetsian elokuvajuhlilla.
Dianan patsaan paljastivat hänen lapsensa prinssi William sekä prinssi Harry.
Prinsessa Diana menehtyi auto-onnettomuudessa vuonna 1997.
Lähteen mukaan prinssi Charles ei halua vetää tilaisuudessa huomiota itseensä.