Kuva: AOP

Prinssi Harry lataa tiukkaa tekstiä kuningatarpuoliso Camillasta tv-haastattelussaan - kertoo, miksi piti naista vaarallisena

09.01.2023 13:15 - Iiro Myllymäki

Prinssi Harryn mukaan Camilla on jakanut yksityistietoja brittilehdistölle pyrkiessään puhdistamaan mainettaan.

Prinssi Harryn, 38, elämäkertakirja Spare julkaistaan tiistaina. Kirjan sisältö on tosin vuotanut jo julkisuuteen, sillä kirja julkaistiin vahingossa etuajassa Espanjassa. Nyt Harry on antanut tv-haastatteluja liittyen kirjaan ja sen paljastuksiin.

Anderson Cooperin vetämässä 60 Minutes -haastattelussa puheeksi tuli muun muassa Harryn äitipuoli, kuningatarpuoliso Camilla. CBS-kanavalla esitetyssä haastattelussa Harry kertoi pitäneensä Camillaa aiemmin ”vihollisena” ja ”vaarallisena”. Camillalla oli vuosien ajan salasuhde prinssi Harryn isän kuningas Charlesin kanssa samalla, kun Charles oli naimisissa prinsessa Dianan kanssa.

Camillan maine oli suhteen paljastumisen ja Dianan kuoleman myötä pohjamudissa. Harryn mukaan Camilla oli valmis kyseenalaisiin tekoihin puhdistaakseen mainettaan.

- Hänen tarpeensa puhdistaa julkisuuskuvaansa teki hänestä vaarallisen, koska hän loi yhteyksiä brittimedian kanssa, prinssi Harry sanoo.

Camillasta tuli kuningatarpuoliso, kun hänen miehensä Charles nousi hallitsijaksi. (kuva: AOP)

Harryn mukaan Camilla jakoi yksityisiä tietoja brittihovista tabloidilehdistölle pyrkimyksenään saada omaa suosiotaan kasvatettua.

- Molemmat puolet olivat avoimia jakamaan tietoa. Koska perhe on rakennettu hierarkioille ja hän oli tulossa kuningatarpuolisoksi, tämä jättäisi ihmisiä tai ruumiita kaduille, Harry kuvailee haastattelussa.

Harry kirjoittaa kirjassaan, että Camilla uhrasi hänet ”PR-alttarilla”. Harry vihjaa, että Camilla olisi jakanut brittilehdistölle tietoja yksityiskeskusteluista esimerkiksi tämän ja prinssi Williamin välillä.

Harryn mukaan hän ja hänen veljensä William pyysivät isäänsä olemaan menemättä naimisiin Camillan kanssa.

- Meidän mielestämme se ei ollut tarpeen. Ajattelimme, että se aiheuttaisi enemmän harmia kuin mitään hyvää.

Kuningatarpuoliso Camilla ja kuningas Charles III (kuva: AOP)

Charles ja Camilla menivät naimisiin vuonna 2005.

ITV:lle antamassaan toisessa tv-haastattelussa Harry kuitenkin kiistää, että hyökkäisi kirjassaan Camillaa tai ketään muutakaan perheenjäsentään kohtaan. Hän kertoo toivovansa, että hänen välinsä palautuisivat isänsä ja veljensä kanssa paremmiksi. Hän ei ole kuitenkaan valmis antamaan anteeksi ilman, että toiset osapuolet myöntävät virheitään.

- Pystyn ehdottomasti antamaan anteeksi, koska haluaisin isäni takaisin. Haluaisin veljeni takaisin, Harry sanoo.

Prinssi Harry kertoo, ettei ole puhunut isänsä tai veljensä kanssa ”melko pitkään aikaan”.

Lue myös: Harryn ja Meghanin elämästä kertova Netflix-dokumentti julkaistaan pian - "Teen mitä vain suojellakseni perhettäni"

Lähteet: Sky News, Time

Kilpailut

Uusimmat