Kuva: AOP

IL: Riku Nieminen menetti äitinsä vain 15-vuotiaana - "Tuntuu, että on jatkuvasti jokin pala poissa"

29.01.2023 14:15 - Sanni Seppä

Myös sukulaisen sanat menetyksestä ovat jääneet näyttelijän mieleen.

Näyttelijä Riku Nieminen, 36, vietti nuoruutensa Kajaanissa, jossa hän harrasti äitinsä rohkaisemana tanssia ja teatteria. Nieminen oli ilmoittanut yksinhuoltajaäidilleen haaveilevansa Hollywood-tähden urasta ja äiti rohkaisikin nuorta näyttelijänalkua hakemaan Teatterikorkeakouluun, kirjoittaa Iltalehti. Niemisen ollessa 15-vuotias, kaikki kuitenkin muuttui, kun masennuksesta kärsinyt Niemisen äiti menehtyi oman kätensä kautta. Äiti ei ollut jättänyt Niemiselle mitään viestiä poismenostaan. 

- Menin isoäitini luokse, jossa oli paljon sukua ottamassa minua vastaan. Muistan sen päivän hyvin tarkasti. Myös äidin hautajaiset ovat piirtyneet voimakkaasti verkkokalvoille.

- Serkkuni sanoi minulle, kun laskimme äidin arkkua hautaan, että: ”aika paljon liikaa joudut nyt kokemaan”. Olen samaa mieltä siitä: kenenkään ei tulisi tuon ikäisenä kokea vastaavaa, näyttelijä miettii.

Näyttelijä kertoo äitinsä olleen kannustava ja rakastava ihminen, joka paini kuitenkin myös alkoholiongelman ja epätasapainoisen elämän kanssa. Niemisen mukaan äidin menettäminen iskee päin näköä etenkin tilanteissa, joissa tapahtuu jotain tavallisesta poikkeavaa.

– Tuntuu, että jatkuvasti on jokin pala poissa. Haluaisin lähettää äidille viestin, että minusta tuli nyt isä. Tai jos saan jonkun leffaroolin tai olen ehdolla Jussi-palkinnon voittajaksi. Se on uupunut elämästäni kokonaan, Nieminen pohtii.

Mikäli sinä, läheisesi tai tuttavasi kokee itsetuhoisia ajatuksia, niin löydät apua helposti muun muassa Mieli ry:n ja Mielenterveyden keskusliiton sivuilta tai Valtakunnallisesta kriisipuhelimesta, joka palvelee 24/7: 09 2525 0111.

Lue myös: Riku Nieminen kertoo Ylellä tulleensa poistetuksi Tinderistä erikoisesta syystä: "Siltikään eivät uskoneet"

Lue myös: Speden raiskauskohu vaikutti häntä esittävän Riku Niemisen roolityöhön: "Näyttelijälle juhla-ateria"

Lue myös: HS: Riku Nieminen pyrkii uudelle uralle - koronakriisi mullisti näyttelijän ajatukset

Lähde: Iltalehti

Kilpailut

Uusimmat