Kuva: Emmi Moilanen

Olavi Uusivirran hyytävä julkaisu uutuussarjan kuvauksista saa herkimpien hampaat kalisemaan

30.01.2023 13:15 - Sanni Seppä

Poromafia on kerännyt myös paljon kiitosta Uusivirran päivityksen kommenttikentässä.

Pohjoisen erämaihin sijoittuva uusi rikossarja Poromafia ilmestyi C More -suoratoistopalveluun 23. tammikuuta. Uutuutta tähdittävät Suomen kärkinäyttelijät Samuli Edelmann, Anna-Maija Tuokko, Olavi Uusivirta ja Aake Kalliala. Nyt Uusivirta onkin jakanut sarjan kuvauksista hurjan julkaisun, joka saa herkimpien vilukissojen villasukat tutisemaan.

Uusivirta makaa kuvassa sikiöasennossa ilman rihman kiertämää jäätävän maiseman keskellä. Ainut vaatekappale näyttelijän päällä on tummat tossut, mutta pohjoisen kylmissä olosuhteissa se ei paljoa lämmitä. Päivityksen toisessa kuvassa näyttelijän kasvoilta voi nähdä vakuuttavan maskeerauksen, jossa Uusivirran kasvot ovat peittyneet huurteesta. 

Uutuussarja on selkeästi ilahduttanut näyttelijän seuraajia, sillä päivitys on kerännyt riemastuneita kommentteja.

"Kaksi jaksoa katsomatta enää. Sarja on vienyt mukanaan. Kaikki toimii niin loistavasti."

"Katsottu koko kausi. Piti otteessa loppuun asti."

"On ollut kyllä visuaalisesti huippu, jännittävä, hieno ja erilainen sarja!"

"Oli niin hyvä koko sarja, että odotan malttamattomana jatkoa", kommenteissa ylistetään.

Voit katsoa julkaisun alta.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.

Lue myös: Olavi Uusivirta paljastaa tv:ssä suurimman pelkonsa - "Uskon, että minut valtaisi kauhu"

Lue myös: Jättitulot kahminut Olavi Uusivirta kommentoi nyt saamiaan koronatukia: "Tilini oli tyhjää täynnä"

Lue myös: Olavi Uusivirta sitoutui historialliseen levytyssopimukseen - "Tärkeä avaus"

Kilpailut

Uusimmat