Kuva: Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Myrskyluodon Maijasta tehdään elokuva - yksi suurimpia kotimaisia tuotantoja

17.02.2023 15:15 - Minttu Tikkanen

Elokuvaa kuvataan parhaillaan Ahvenanmaalla.

Vanha Myrskyluodon Maija -kirja lienee monelle tuttu. Nyt tarinasta ohjataan kotimainen pitkä elokuva, jonka käsikirjoituksesta vastaa näyttelijä Tiina Lymi. 

Elokuva on Suomen mittakaavassa suuri ponnistus, ja sitä kuvaillaan tiedotteessa yhdeksi 2010- ja 2020-lukujen isoimmista kotimaisista tuotannoista. Elokuva tehdään kuitenkin kansainvälisenä projektina, sillä päärooleissa nähdään ruotsalaiset näyttelijät Amanda Jansson ja Linus Troedsson.

Suomalaisista näyttelijöistä mukana ovat muun muassa Jonna Järnefelt ja Tobias Zilliacus. Muista rooleista tiedotetaan myöhemmin tarkemmin.

Elokuvan talvikuvausjakso on juuri alkanut Ahvenanmaan merellisissä maisemissa. Lisäksi elokuvaa kuvataan ainakin Helsingissä ja Turussa. Elokuvan tuottaa monista menestyneistä elokuvista vastannut tuotantoyhtiö Solar Films.

Lue myös: Jopet-show:n Mika Räinä kirjoitti dokumentin Jope Ruonansuusta: "Mietin, mitä Jope haluaisi"

Lue myös: Arvostelu: Uutuuskomedia Skimbagirls on kuin Luokkakokous ilman naisvihaa

Kilpailut

Uusimmat