Kuva: Yle / Nelli Kenttä

Portion Boys on Vuoden viihdyttäjä - hittikappaleilla miljoonia soittokertoja

17.02.2023 21:14 - Jenni Tuusjärvi

Bilebändi Portion Boysin hittikappaleet ovat saaneet kansan laittamaan jalalla koreasti kerta toisensa jälkeen.

Bilebändi Portion Boys on voittanut Iskelmä Gaalassa jaetun Vuoden viihdyttäjä -palkinnon.

- Mitä täällä tapahtuu?, yhtyeestä todetaan voittohumussa.

Yhtye kertoo lavalla pyrkivänsä viihdyttämään ihmisiä, tuomaan iloa elämään sekä hymyn huulille kuulijoilleen.

- Tämä merkkaa mulle niin paljon, ettei mulla ole sanoja, yhtyeeseen kuuluva Tiina Forsby toteaa liikuttuneena.

Vuonna 2010 perustettuun yhtyeeseen kuuluu tällä hetkellä viisi jäsentä: Mikael Forsby, Roope Nieminen, Raimo Paavola, A.P.Vuori sekä Tiina Forsby.

Yhtyeen tunnetuimpia hittejä ovat Vauhti kiihtyy, Elämän ABC, Karjala Takas, Pumppaa sekä Sierralla Nevadaan. Yhtyeen kappaleita onkin kuunneltu miljoonia kertoja ja kappaleet ovat kivunneet Suomen virallisen singlelistan kärkikahinoihin kerta toisensa jälkeen.

Portion Boys on Vuoden viihdyttäjä -kategorian lisäksi ehdolla Vuoden yhtyeeksi. Yhtyeen Elämän ABC -kappale on ehdolla Vuoden iskelmäkappaleeksi.

Tänä vuonna Vuoden viihdyttäjä -kategoriassa ehdolla olivat Portion Boysin lisäksi Erika Vikman, Haloo Helsinki!, Lauri Tähkä sekä Vesterinen yhtyeineen.

Lue myös: Portion Boysin JaloTiina kertoo, miten jaksaa nettivihakohun keskellä - "Näin rajut asiat menevät ihon alle"

Lue myös: Suomalaisyhtye julkaisi kappaleen Pokémon Go -villityksestä - kuuntele

Voice.fi ja Iskelmä ovat osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat