Kuva: Emmi Moilanen

Me Naiset: Hectorin ja Sarita-vaimon ikäero aiheutti suhteen alussa hämmennystä

23.02.2023 22:15 - Lauri Kujanpää

Viime syksynä pariskunta juhli 30-vuotishääpäiväänsä.

Muusikko Heikki Harma, eli Hector, 75, juhli viime syksynä vaimonsa Sarita Koskelinin kanssa 30-vuotishääpäivää. 

Kun pariskunta aikoinaan rakastui, he olivat vielä sitoutuneita tahoillaan. Hector sanookin Me Naiset -lehden haastattelussa, että alkutaival oli vaikea. 

- Rakkautemme alkutaival ei ollut helppo. Yön tunteina tuskailin usein, miten pojat pärjäävät eron keskellä. Eronaikaiset syyllisyydentunteet olivat raastavia, Hector muistelee Me Naisille. 

Myös pariskunnan 16 vuoden ikäero aiheutti keskustelua muualla. 

- Nuori vaimoni aiheutti aikoinaan joissakin ihmisissä kateutta, ja herättihän meidän romanssimme myös huomiota hänen työpaikkansa Maikkarin kuppilassa.

Nykyään ikäero tuntuu Hectorin mielestä erilaiselta kuin 30 vuotta sitten.

- Nyt ikäeromme tuntuu vain surumieliseltä sillä tavalla, että minä alan taantua, ja hän on vetreässä kunnossa. Delegoin hänelle huomaamattani asioita, jotka ennen hoidin itse.

Hector julkaisi joulukuussa uutta musiikkia kahdeksan vuoden tauon jälkeen.

Kyseessä on single Hiekkaa Rintataskussa (Ystävän muistolle), jonka taustalla on hyvin koskettava tarina.

Kappaleen tilasi Hectorilta hänen ystävänsä, edesmennyt taiteilija Vesa-Matti Loiri heinäkuussa 2021. Loiri soitti Inarin mökiltään Hectorille ja kertoi haluavansa tehdä viimeisen levynsä, jolle tulisi kaksi kappaletta, niistä toinen Timo Kiiskisen ja toinen Hectorin kirjoittama. Voit lukea lisää täältä. 

Lue myös: Vesa-Matti Loiri tilasi Hectorilta kappaleen - nyt koskettava laulu on julkaistu

Lue myös: Hectorin elämäkertakirjassa ei kerrota seksiseikkailuista - "Pitää olla muutakin kirjoitettavaa"

Lähde: Me Naiset

Kilpailut

Uusimmat