Kuva: Ari Ojala

Dingon uskomattomasta tarinasta tehdään elokuva: "Ansaitsee tulla kerrotuksi"

15.03.2023 14:15 - Minttu Tikkanen

Elokuvan kuvaukset alkavat syksyllä.

Yhdestä Suomen kaikkien aikojen suosituimmasta bändistä, Dingosta tehdään elokuva. Levoton Tuhkimo -elokuva saa ensi-iltansa vuonna 2024.

Elokuva kertoo koko Dingon tarinan lähtien ilmiömäisestä läpimurrosta bändin aiheuttamaan hysteriaan. Toisaalta tarinaa seurataan bändin laulaja Nipa Neumannin silmin, mikä tuo esiin myös vaikeampia aiheita, joiden kanssa muusikot painivat Dingo-huuman keskellä. 

Elokuvan kuvaukset alkavat syyskuussa Porissa. Näyttelijäjulkistuksia ei ole vielä tehty, mutta elokuvan tulee ohjaamaan Mari Rantasila. 

Myös bändin muusikot ovat ottaneet projektin lämpimästi vastaan.

"Dingon tarina ansaitsee tulla kerrotuksi tällä tavoin paitsi yhtyeen faneille myös jälkipolville. Bändin merkitys koko pop-kulttuurille on kiistaton. Biisit soivat edelleen niin radioissa, tanssilattioilla, cover-yhtyeiden keikoilla kuin karaokessa. Odotan innolla näkeväni lopputuloksen valkokankaalla. Tämä on itselleni henkilökohtaisesti tärkeä projekti, matka menneisyyteen ja paluu tulevaisuuteen", kommentoi tiedotteessa Neumann.

Bändi ehti keikkailla vain muutaman vuoden ennen hajoamistaan, mutta yhtyeen musiikki jäi elämään aina tähän päivään saakka.

Lue myös: Hassisen Koneen tarinasta tehdään dokumenttielokuva - katso tuore traileri

Lue myös: Ensimmäinen traileri legendaarisen bändin tarinasta: "Muuttivat musiikkia ja kulttuuria ikuisesti"

Lue myös: Jopet-show:n Mika Räinä kirjoitti dokumentin Jope Ruonansuusta: "Mietin, mitä Jope haluaisi"

Kilpailut

Uusimmat