Kuva: Hannu Kettunen/Yle

Voiko 1953 suohon haudatun Kyllikki Saaren tapaus vielä selvitä? Tunnettua murhaa tutkitaan tänään tv:ssä

22.05.2023 13:15 - Minttu Tikkanen

Keskisarja on tutkinut lisäksi Tulilahden kaksoismurhaa.

Vuonna 1953 Suomi hätkähti, kun Isojoella suohaudasta löytyi nuoren naisen ruumis. Pian selvisi, että kyseessä oli murha ja uhrin henkilöllisyydeksi vahvistui paikallinen 17-vuotias Kyllikki Saari. Tutkimuksista huolimatta tekijä ei koskaan selvinnyt - ainakaan vielä.

Saaren murhaa on tutkittu mediassakin vuosien varrella useasti, mutta nyt siihen tartutaan jälleen tällä kertaa historioitsija Teemu Keskisarjan toimesta. Aikaisemmin Keskisarja on kirjoittanut Saaresta tutkivan tietokirjan Kyllikki Saari – Mysteerin ihmisten historia. Nyt alkavassa Teemu Keskisarja ja kuolleet ihmiset -tv-sarjassa seurataan kaikkea sitä taustatyötä on tehnyt tutkiessaan Saaren tapausta sekä toista selvittämätöntä henkirikosta, Tulilahden kaksoismurhaa, josta Saari on muös julkaissut tietokirjan, Tulilahti: Tutkimuksia naismurhista. Myös Tulilahden tapauksessa nuoret naiset löytyivät haudattuina ja Keskisarja alkaakin pohtia, voisivatko vuosina 1953 ja 1959 tehdyt murhat liittyä toisiinsa.

Saaren kuolemantapaus on jo pitkään piinannut historioitsijaa. Hänen epäilyksensä tuntuvat kerta toisensa jälkeen kääntyvän paikalliseen pappiin, jonka maine oli paikkakunnalla kyseenalainen. Hänkin on jo kuollut, mutta Keskisarja pohtii, onko haudan avaamiselle tarvetta.

Keskisarja on Suomen tunnetuimpia historioitsijoita ja on julkaissut lukuisia tietokirjoja.

Teemu Keskisarja ja kuolleet ihmiset Yle TV1 -kanavalla klo 20 sekä Yle Areenassa. 

Kyllikki Saaren tapausta on tutkittu jo useissa televisio-ohjelmissa. (kuva: Kai Gustafsson/AOP)

Lue myös: Skumppapulloja ja kenkiä - uusi video näyttää ennennäkemätöntä materiaalia Titanicin hylyltä

Lue myös: Ina Mikkolan pysäyttävä dokumenttisarja jatkuu toiselle kaudelle - jatkaa salaliittojen ympärillä

Kilpailut

Uusimmat