Kuva: YouTube

Mielensäpahoittaja-elokuvat saavat jatkoa - tällä kertaa luvassa on rakkaustarina

31.08.2023 12:15 - Sanni Seppä

Mika Kaurismäen ohjaaman elokuvan kuvaukset alkavat pian.

Mika Kaurismäki ohjaa jälleen uuden Mielensäpahoittaja-elokuvan. Mielensäpahoittajan rakkaustarina -elokuvaa tähdittää jälleen Heikki Kinnunen ja hänen rakkauden kohdettaan Saimia näyttelee Jaana Saarinen

Mielensäpahoittajan poikia Hessua ja Pekkaa näyttelevät Iikka Forss ja Ville Tiihonen. Saimin tytärtä Kukkaa näyttelee Ona Huczkowski. Muissa sivurooleissa nähdään muun muassa Pertti Sveholm, Sanna-Kaisa Palo, Pauliina Hukkanen ja Silu Seppälä.

Elokuvan on käsikirjoittanut Tuomas Kyrön romaanin pohjalta Sami Keski-Vähälä. Leffan tuottaa Solar Films.

”Mahtavaa päästä Mielensäpahoittajan matkaan ja käsittelemään tällä kertaa niinkin herkullista aihetta kuin rakkaus. Mika Kaurismäen ohjauksessa pääsemme tutulla ryhmällä aloittamaan syksyn kuvaukset ja olen siitä todella innoissani", tuottaja Hanna Virolainen intoilee elokuvan tiedotteessa.

Elokuvan kuvaukset alkavat 5. syyskuuta pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla. Ensi-iltansa se saa vuoden päästä syksyllä 2024.

Lue myös: Viime vuonna ilmestynyt Mielensäpahoittaja-elokuva rikkoo edelleen ennätyksiä - uusi osa jo tekeillä

Lue myös: Uusi Mielensäpahoittaja myydään myös ulkomaille: "Salista tulee hymyillen ulos"

Lue myös: Uusi Mielensäpahoittaja rikkoi vuoden ennätyksen: "Sekä yleisö että kriitikot ovat rakastaneet elokuvaa"

Kilpailut

Uusimmat