Kuva: MTV

Miten selvisi 30 vuotta vanha henkirikos? Uutuusdokumentti avaa Ilpo Härmäläisen katoamismysteeriä

15.02.2024 22:15 - Reija Saarinen

Mainosmiesmurhaaja-dokumenttisarja alkaa 14. maaliskuuta.

MTV:n uusi alkuperäisdokumentti, Mainosmiesmurhaaja, pureutuu vuonna 1994 kadonneen turkulaisen lakimiehen, Ilpo Härmäläisen katoamismysteeriin. 

Sarja avaa taustoja muun muassa sille, miksi keskusrikospoliisin tutkintaryhmä käynnisti jutun tutkinnan uudelleen lähes 30 vuotta myöhemmin. Se kertoo myös sen, miten mainosmieheksi kutsutun murhaajan jäljille päästiin, ja miten oli mahdollista löytää Härmäläinen syvältä Airiston pohjasta.

Avausjaksossa palataan vuoteen 1994, eli aikaan, jolloin Härmäläinen katosi keskellä kirkasta päivää. Jo tuolloin juuri isäksi tulleen Härmäläisen epäiltiin joutuneen henkirikoksen uhriksi. Läpimurtoa tutkinnassa ei kuitenkaan tapahtunut, vaan juttu hautautui arkistoon. 

Jaksossa ääneen pääsevät muun muassa jutun alkuperäiset tutkijat ja Härmäläisen Ilkka-veli, joka oli murhaajan jäljillä omissa tutkimuksissaan jo tuoreeltaan veljensä kadottua.

Dokumenttisarja on katsottavissa MTV Katsomo+-tilauksella 14. maaliskuuta alkaen. Tuolloin julkaistaan sarjan kaksi ensimmäistä jaksoa. 

Tiivistunnelmaisendokumenttisarjan trailerin voit katsoa alta.

Video: MTV

Lue myös: Arvostelu: Priscilla-elokuva näyttää Elviksen ja Priscillan suhteesta vaietumman puolen

Lue myös: He ovat Race Across the World Suomi -uutuusohjelman kilpailijaparit

Kilpailut

Uusimmat