Sarja julkaistaan kesällä.
Viihde
5 kuukautta sitten
Häät ennen hautajaisia yllättää, mutta toimii, kirjoittaa Voice.fi:n toimittaja Minttu Tikkanen.
Viihde
9 kuukautta sitten
Syksy on kotimaisen komedian juhlaa - katso Häät ennen hautajaisia -uutuuselokuvan hulvaton traileri
Elokuvan pääosia esittävät Iina Kuustonen ja Antti Luusuaniemi.
Viihde
10 kuukautta sitten
Päärooleja esittävät Iina Kuustonen ja Antti Luusuaniemi.
Viihde
noin vuosi sitten
Antti Luusuaniemi tähtää seuraavaksi ulkomaille.
Viihde
noin vuosi sitten
Näyttelijä Antti Luusuaniemi tunnetaan mahdollisesti parhaiten rooleistaan Sykkeessä ja Luottomiehessä.
Viihde
noin vuosi sitten
Luusuaniemi tunnetaan muun muassa Syke-sarjasta.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Suomalaisnäyttelijä kertoo työskentelevänsä toistaiseksi salaisen projektin parissa.
Musiikki
yli 5 vuotta sitten
Anna-Leena Härkösen menestysromaaniin perustuvan Kaikki oikein -elokuvan kuvaukset alkavat tässä kuussa.
Viihde
yli 6 vuotta sitten
Näyttelijä Antti Luusuaniemi, 37, kertoo halunneensa opiskeluaikoina näyttää kavereilleen, miten naiset isketään.
Viihde
yli 6 vuotta sitten
Kuudes kerta -elokuvassa nähdään myös Pihla Viitala.
Viihde
yli 6 vuotta sitten
Sarja jatkuu 4. tammikuuta.
Viihde
yli 6 vuotta sitten
Näyttelijä Antti Luusuaniemi jopa lihotti itseään Kuudes kerta -elokuvan roolia varten.
Viihde
yli 6 vuotta sitten