Edesmennyt kuningatar Elisabet II muistetaan myös tyylistään, josta hän oli hyvin tarkka.
Muoti ja kauneus
noin vuosi sitten
Kuningatar Elisabet kuoli vanhuuteen.
Viihde
noin vuosi sitten
Moni pohtii, mitä kuningatar Elisabetin omaisuudelle tapahtuu.
Viihde
noin vuosi sitten
Kuningatar Elisabetin hautajaisissa ollut mies kertoo, että Harry halusi varmistaa Meghanin tuntevan olonsa mukavaksi.
Viihde
noin vuosi sitten
Entinen presidentti kirjoittaa, että häntä ei olisi asetettu istumaan niin taakse hautajaisissa.
Viihde
noin vuosi sitten
Tasavallan presidentti osallistui kuningattaren hautajaisiin yhdessä puolisonsa Jenni Haukion kanssa.
Viihde
noin vuosi sitten
Canterburyn arkkipiispa Justin Welby siteerasi saarnassaan menehtynyttä kuningatarta.
Viihde
noin vuosi sitten
Hyväntuulinen kuva on otettu toukokuussa.
Viihde
noin vuosi sitten
Satojen tuhansien ihmisten odotetaan tulevan katsomaan kuningattaren arkkua Westminster Halliin. Massiivinen jonotus on organisoitu tarkoin.
Viihde
noin vuosi sitten
Kuningatar Elisabet ja rakastettu karhuhahmo esiintyivät yhdessä hellyttävässä sketsissä viime kesänä.
Viihde
noin vuosi sitten
Walesin prinsessa Catherine kertoi poikansa reaktiosta Windsorin linnan edustalle kerääntyneille ihmisille.
Viihde
noin vuosi sitten
Kuningattaren poismenon myötä kuningashuoneessa tapahtuu muutoksia. Muun muassa prinssi Harryn ja Meghan Marklen lapsista tulee oikeutettuja kuninkaallisiin arvonimiin.
Viihde
noin vuosi sitten
Kuningatar on menehtynyt 96 vuoden iässä.
Viihde
noin vuosi sitten
Sivusto vetoaa uutisoinnissaan sisäpiirin lähteeseen.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Monopoly-peli on mennyt Buckinghamin palatsissa pannaan kulkematta lähtöruudun kautta.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Koronatilanne on heikentynyt Isossa-Britanniassa.
Viihde
yli 2 vuotta sitten