Musiikkiohjelma SuomiLOVE
Videolla Ansa Kynttilä esittää värilaulun, jolla kuullaan hieman härskimpiäkin sanoja.
Ernest Lawson voitti viime kauden Tanssii tähtien kanssa -kilpailun.
Lawson juontaa ohjelman yhdessä Vappu Pimiän kanssa.
Lawson ja hänen vaimonsa ovat olleet naimisissa kuusi vuotta.
Ernest Lawson on saanut tanssiparistaan Anniina Koivuniemestä rakkaan ystävän.
Ernest Lawson ja Anniina Koivuniemi ovat otettuja siitä, kun heidat on usein äänestetty illan parhaaksi pariksi. Harjoitusviikot tanssipari aloittaa aina samalla tavalla.
Lawsonin somejulkaisut, joissa hän viettää aikaa lastensa kanssa, ovat olleet aina hyvin suosittuja.
Ernest Lawsonin Ansa Kynttilä -niminen hahmo sijoittui sketsihahmokilpailussa toiseksi.
Lawsonilla on kaksi lasta.
Lawsonin nuorempi tytär syntyi viime toukokuussa.
Lawson sai toisen tyttären toukokuussa.
Näyttelijällä on kaksi lasta vaimonsa kanssa.
Lawsonien pihaa koristaa nyt muun muassa moderni leikkimökki.
Ernest Lawson on puolitoistavuotiaan tyttären isä.
Kuva on saanut hurjasti ihastelevia kommentteja.