Janna haluaa lisätä keskustelua nykymaailman mahdottomista odotuksista elämälle ja sosiaalisen median aiheuttamista paineista. Siksi hän avaa omia kauneusoperaatioitaan avoimesti ja myöntää, ettei mene mielellään lähikauppaan ilman meikkiä.
Vain elämää -ohjelmassa on luvassa seuraavaksi Robin Packalenin päivä.
Jannan Vain elämää -versio tavoitti legendaarisen laulajan.
Janna kertoo pitäneensä taukoa urastaan keskittyäkseen poikaansa.
Janni pääsi ensimmäistä kertaa Ranskaan 1,5 vuoteen, sillä koronapandemia on estänyt matkustamisen.
Janna julkaisi Instagramissaan sarjan bikinikuvia ja liitti huolettoman kesäisiin otoksiin myös tärkeän muistutuksen kaikille.
Jannan mielestä kommentit ovat hyvä osoitus siitä, että tasa-arvoon on vielä matkaa.
Laulaja Janna esitteli perheensä hauskat naamiaisasut Instagramissa.
Mukana kappaleella on laulajakaunotar Janna.
Artistin kuva on herättänyt ihastusta Instagramissa.
Pojan kummeina toimivat muun muassa Leo Stillman sekä Maryam Razavi.
Kuva on saanut hetkessä suuren määrän tykkäyksiä.
Suomalaislaulaja kertoi ensimmäisen kuukauden tunteistaan omalla Instagram-tilillään.
Kuvalla on erityinen merkitys Jannalle.
Radio Novan Iltapäivä tavoitti artistin puhelimitse onnitteluita varten.
Janna kertoi torstaina Instagramissa, että on synnyttänyt pojan. Jo yli 20 julkisuuden henkilöä on onnitellut artistia.