Koronapandemia ja sen mukanaan tuomat rajoitukset laittoivat keikkailun jäihin myös Johanna Pakosella. Pakonen kertoo talousahdingostaan Sadun sunnuntaivieras -ohjelmassa.
Johanna Pakonen kirjoittaa Instagramissa, että aikoo puuttua kohtaamaansa kiusaamiseen jämäkästi.
41-vuotias laulaja elää nyt onnellisessa suhteessa Hunks-tanssijan kanssa.
Pakonen nauttii lämpimästä päivästä bikineissä.
Iltalehden mukaan suhde on vakaalla pohjalla.
Vuoden 2002 tangokuningatar kiertää kesän ajan ympäri Suomea.
Koko kevään sairauslomalla olleen Johanna Pakosen elämässä puhaltavat uudet tuulet. 
Johanna Pakonen on Iltalehden mukaan synnyttänyt eilen illalla terveen tyttövauvan.
Laulaja Johanna Pakonen on Ilta-Sanomien mukaan hakeutunut sairaalaan pitkittyneen pahoinvoinnin ja sydämen rytmihäiriöiden vuoksi.