Tartuntoja on todettu useissa eri maissa.
Tautia on tavattu jo Etelä-Euroopassa.
Kuumemittaria ei asiantuntijan mukaan tule ottaa pois kainalosta heti, kun se piippaa.
Sairauslomalla ei välttämättä tarvitse kyhjöttää kotona.
Kaiken herkuttelun ja lomailun lomassa treenihalut voivat olla vähissä. On kuitenkin olemassa tilanteita, jolloin treeni kannattaa skipata hyvällä omallatunnolla.
Salkkarit -tähti avautuu perheenlisäyshaaveistaan blogissaan.
Turun yliopisto on saanut ensimmäisiä tuloksia puutiaistutkimuksesta. Tutkimustulosten mukaan taigapunkki on vallannut alaa Suomesta oletettua enemmän.
Yhdysvaltalaiset tutkijat ovat varoittaneet kissanomistajia kissanraapimataudista, joka välittyy kissan raapaisun tai pureman välityksellä ihmiseen.
Grillikuume-ohjelmassakin nähty kaksikko Marko Suksi ja Santeri Vuosara kertovat parhaat vinkkinsä kasvisten grillaukseen.
MTV-kanavan Grillikuume-sarjassa hikoilivat vauhdikkaan grillauksen äärellä Poppamies Marko Suksi ja Chef Santeri Vuosara.