Muutosneuvottelujen piirissä oli 1798 toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa olevaa työntekijää.
Ilmiöt
7 kuukautta sitten
Työryhmä päätti syyskuussa Ylen rahoituksen leikkaamisesta.
Ilmiöt
10 kuukautta sitten
Tarkoituksena on saada aikaan kustannussäästöjä.
Ilmiöt
10 kuukautta sitten
Muutosneuvottelut koskevat koko henkilöstöä.
Ilmiöt
10 kuukautta sitten
Yhteensä viisi seikkailupuistoa suljetaan.
Ilmiöt
10 kuukautta sitten
Museoviraston yt-neuvotteluissa haettiin 3,2 miljoonan euron leikkauksia ensi vuoden menoista.
Ilmiöt
10 kuukautta sitten
Vuonna 2026 ala voi kohdata lisää leikkauksia.
Ilmiöt
10 kuukautta sitten
Muutosneuvotteluiden piirissä on noin 635 työntekijää.
Ilmiöt
10 kuukautta sitten
Muutosneuvotteluiden arvioidaan johtavan enintään 75 työtehtävän vähenemiseen.
Ilmiöt
12 kuukautta sitten
FBI:n käyttämä neuvottelutekniikka leviää sosiaalisessa mediassa.
Ilmiöt
yli 4 vuotta sitten
Pienienkin kehujen tärkeys tulisi muistaa kiireisen arjen keskellä.
Suhteet
yli 6 vuotta sitten
Jotta treeniteho olisi mahdollisimman korkealla, rasvaisten ruokien syömistä juuri ennen suorituksen alkua olisi hyvä välttää.
Terveys ja hyvinvointi
yli 6 vuotta sitten
Motivaatiopulassa on hyvä muistaa se, että myös pienet asiat ovat tärkeitä ja merkityksellisiä.
Suhteet
yli 6 vuotta sitten
Eron partaalla olevan parin on hyvä pohtia esimerkiksi sitä, mitkä seikat saivat heidät alunperin ihastumaan toisiinsa.
Suhteet
yli 6 vuotta sitten
Hektisessä elämänvaiheessa myös vapaa-aika on hyvä aikatauluttaa kalenteriin.
Suhteet
yli 6 vuotta sitten
Stressaamiseen taipuvaisen henkilön tulisi opetella tunnistamaan tekijät, jotka aiheuttavat myrkyllisiä ajatuksia ja saavat huolet kasautumaan.
Terveys ja hyvinvointi
yli 7 vuotta sitten