Kuva: Shutterstock

Taltuta ainainen kiire ja stressi tehokkaasti: 5 tärkeää neuvoa

09.10.2018 19:15 - Emmi Moilanen

Hektisessä elämänvaiheessa myös vapaa-aika on hyvä aikatauluttaa kalenteriin.

Lähes jokainen meistä kohtaa elämässään vaiheita, jolloin aika ei tunnu riittävän millään velvollisuuksien ja töiden hoitamiseen. Kun kellosta tuntuu loppuvan tunnit kesken, on hyvä ottaa hetki aikaa itselleen ja vetää henkeä.

Thought Catalog -sivusto listasi keinot, joiden avulla kesytät kiireen ja stressin tinkimättä päämääristäsi. Suomensimme parhaimmat vinkit alle.

1. Ota askel taaksepäin ja arvioi elämäntilanteesi rehellisesti sekä objektiivisesta näkökulmasta. Jo tämä voi auttaa sinua tiedostamaan, mitkä seikat elämässäsi ovat todellisia aika- ja energiasyöppöjä. Vaikka oman ajankäytön tarkastelu tuntuisi ahdistavalta, muista pysyä rehellisenä itsellesi ja myöntää elämänhallinnan sudenkuopat.

2. Tarkastele elämäntapaasi kriittisesti ja pohdi, miltä esimerkiksi viimeiset kolme päivää ovat todellisuudessa näyttäneet. Onko aikasi kulunut turhaan murehtimiseen tai Netflix-maratoneihin, joihin sinulla ei todellisuudessa olisi ollut aikaa?

3. Luo kaksi päivittäistä rutiinia; ideaalisuunnitelma ja realistinen päiväohjelma. Merkkaa realistiseen suunnitelmaasi asiat ja velvollisuudet, jotka sinun on hoidettava arjen kiireiden keskellä. Lisää päivittäisiin toimiisi myös sellaisia asioita, jotka vievät sinua koko ajan lähemmäksi ideaalia päivärutiiniasi. Jälkimmäinen listaus toimii eräänlaisena tavoitteena ja ”maalina,” kohti stressittömämpää elämää.

4. Opi tunnistamaan omat ennakkoluulosi ja asiat, joista tunnet kateutta. Päästä irti negatiivisista tunteista, jotka kulututtavat aikaasi turhaan murehtimiseen, eivätkä vie sinua eteenpäin kohti omia tavoitteitasi.

5. Tee selkeä lista omista tavoitteistasi ja aikatauluta ne viikkosuunnitelmaasi. Aikatauluta päiviisi myös hetkiä, jotka ovat pyhitetty vain lepäämiseen, harrastuksille tai ajan viettämiseen perheen sekä ystävien kanssa.

Lue myös: Lievitä stressiä syömällä – 7 ruoka-ainetta, jotka rauhoittavat hermojasi

Lue myös: Haluatko vähentää stressiä? Haistele rakkaasi likaista paitaa

Lähde: Thought Catalog

Kilpailut

Uusimmat