Monet seuraajat ovat naureskelleet tilanteelle.
Temonen julkaisi hulvattoman kuvasarjan.
Seuraajat naureskelevat hauskoille kuville.
Aika jonka sain keräsi hiljaisena elokuvateatteriviikonloppuna melkein 10 000 katsojaa.
Aika jonka sain -elokuvan kutsuvierasensi-ilta järjestettiin torstaina.
Olga Temonen puhuu lastenkasvatuksesta ja perhe-elämästään.
Olga Temonen ei ole Salkkareiden fani, mutta hänellä on lämpimät muistot sarjassa näyttelemisestä.
Puoliso ei aina ole helpoin työkaveri. Olga ja Tuukka Temonen ovat kuitenkin onnistuneet yhtälössä. Pariskunta pitää yhtä, vaikka kuvaukset olivat rankat, ja kritiikkiä on tullut jo ennen uuden elokuvan ensi-iltaa.
Olga on avioliiton valoisampi puoli.
Näyttelijä Olga Temonen näyttelee pararatsastaja Jaana Kivimäkeä maaliskuussa ensi-iltansa saavassa elokuvassa. Rooli sopi lopulta näyttelijälle paremmin kuin hyvin.
Pariskunta on viettänyt laatuaikaa yhdessä ilman lapsia - sosiaalisen median parissa.
Aika jonka sain -elokuva saa ensi-iltansa maaliskuussa.
Pariskunta on viettänyt yhteiseloa jo reilu 16 vuoden ajan.
Tuukka sekä Olga Temonen ovat molemmat ottaneet kantaa surullisiin katsojalukuihin.
Ohjaaja Tuukka Temonen vietti eilen 43-vuotissyntymäpäiväänsä.
Näyttelijä kuvailee blogissaan, miten suuret riidat puhdistavat ilmaa parisuhteessa ja testaavat rakkautta.