Kuva: AOP/Timo Korhonen

Tuukka Temosen uutuuselokuva nostatti kohun: "Transsukupuolisuudelle nauraminen ei ole ok enää"

18.03.2022 11:15 - Minttu Tikkanen

Elokuva on saanut kritiikkiä tavasta, jolla se esittää sukupuolivähemmistöt.

Tuukka Temosen, 46, uusin ohjaus Pohjolan satoa tulee ensi-iltaansa tänään 18. maaliskuuta, mutta on jo päätynyt somekohun keskelle.

Temosen puoliso Olga Temonen, 44, näyttelee elokuvassa hahmoa nimeltä Hiirikäsi-Timo, jota kuvaillaan elokuvassa "jonkunsukupuoliseksi". 

Sosiaalisen median vaikuttaja Mona Bling, 30, nostaa käsitteen ongelmallisuuden esiin Instagram- ja Twitter-tileillään. 

"Pelkkä sana "jonkunsukupuolinen" kertoo siitä, miten transsukupuolisuus ja erityisesti muunsukupuolisuus nähdään keksittynä huuhaana, jolle on okei nauraa", Bling kuvailee.

Hän jatkaa, että nykypäivänä pitäisi olla selvää, ettei vähemmistöille nauraminen ole enää nykypäivää, komediaa tai hyväksyttävää.

"Olga Temonen, cis-nainen, näyttelee "jonkunsukupuolista" Timoa. Miten on niin vaikeaa suomalaisten elokuvan- ja TV-sarjojen tekijöiden ymmärtää, että transsukupuolisuudelle nauraminen ei ole ok enää 2022?" kirjoittaa Bling. 

Erityisen ongelmallista on, kun enemmistöt nauravat vähemmistöjen kustannuksella. 

"Transsukupuolisuus ja muunsukupuolisuus eivät ole vitsejä. Ei ole ok, että cissukupuoliset ihmiset tekevät vitsejä transsukupuolisuudesta ja nauravat meille. Se on transfobiaa", Bling tiivistää. 

Jos julkaisu ei näy, pääset katsomaan sen täältä.

Bling jatkaa, että ylipäätään elokuvien teossa pitäisi muistaa, että vähemmistöistä kerrottaessa pitää ottaa tekoprosessiin osaksi myös itse vähemmistön edustajia. Bling esittelee Twitterissä kolmen kohdan listan, jotka elokuvan teossa pitäisi ottaa huomioon, jos jonkun hahmon halutaan edustavan vähemmistöä, tässä tapauksessa transsukupuolisia. Kohdissa peräänkuulutetaan, että joko käsikirjoittajan tai näyttelijän tulisi olla transihminen tai jos näin ei ole, konsultoida jotakuta transihmistä asioiden korrektista ilmaisusta.

"Jos vastasit kaikkiin 'ei', mutta haluat silti transhahmon elokuvaasi, vaatii tuotantosi toimenpiteitä", Bling tiivistää.

Jos julkaisu ei näy, pääset katsomaan sen täältä.

Lue myös: Hämmentääkö HLBTIQ+ ja muu sateenkaarisanasto? Seta kertoo, miksi oikeilla termeillä on väliä

Lue myös: Voisiko Miss Suomessa olla mukana transsukupuolinen kilpailija? Missiemo Sunneva Sjögrén kommentoi

Lue myös: The Rasmuksen UMK-voittobiisistä nousi kohu - "Rasistinen herjaus"

Kilpailut

Uusimmat