Kuva kiertää parhaillaan muun muassa Twitterissä.
Julkaisu on saanut aikaan hämmentyneitä reaktioita.
Kuva kiertää parhaillaan muun muassa Twitterissä.
Julkaisu on saanut aikaan hämmentyneitä reaktioita.
Otos kiertää hurjaa vauhtia muun muassa Twitterissä.
Lintu vai kani? Siinäpä vasta pulma.
Videota on katsottu miljoonia kertoja.
Kuvat huijaavat aivoja luulemaan niiden olevan värillisiä.
Ihmiset ovat tuijottaneet kuvaa minuutteja, mutta eivät silti tajua sitä.
Mieltä huijaava lattia on tehty kokonaan laatoista.
Julkaistu kuva aiheuttaa monille harmaita hiuksia, kun suoria palkkeja ei näe kuvassa edes silmiä siristämällä.
Internet on täynnä erikoisia illuusioita, jotka ovat omiaan sekoittamaan pään täysin.
Kuva on sekoittanut monien päät.
Vastausta kysymykseen on pyritty löytämään muun muassa kuvassa näkyvistä varjoista.
Jotkut eivät näe nettihitiksi nousseessa kuvassa mitään ihmeellistä, kun taas osa näkee kuvassa piilevän härskiyden heti.
Netissä leviävän kuvan kahtatoista pistettä ei ole mahdollista nähdä samanaikaisesti.