Parikka jakoi reseptistä sekä valmistusvaiheista videon suositulla Instagram-sivullaan.
Kuusenleppärousku on monelle tuntemattomampi sieni, mutta se sopii hyvin esimerkiksi piirakkaan.
Tämä ei voi mennä pieleen.
Ruokaisten piirakoiden pohjaksi sopii mitä parhaiten kasvissosepohja.
Lakka ja valkosuklaa ovat yhdessä lyömätön pari, josta syntyy suussa sulava piirakka.
Marjat taipuvat moneen ja ovat erinomaisia myös piiraan päällä.
Omenapiirakka on kesäklassikko, jonka salaisuus on vaniljarahka.
Maistuvaa piirakkaa syntyy kerralla pellillinen ja osan voi laittaa vaikkapa pakkaseen vieraita odottelemaan.
Klassikkoherkku toimii ympäri vuoden ja maistuu moneen makuun.
Omenapiirakka ei suotta ole jälkiruokien ja leivonnaisten klassikko. Maukkaasta eväästä löytyykin monenlaista variaatioita.
Monelle viljat aiheuttavat nykyään erilaisia oireita. Jos haluaa esimerkiksi tehdä maistuvaa mustikkapiirakkaa juhliin, jonne on tulossa vatsaltaan herkkiä vieraita, kannattaa kokeilla oheista ohjetta.