"Kaikesta selvitään, yhdessä", Ollie sanoo tiedotteessa.
Yhtyeen Tuhansien laulujen maa -albumilla vierailee suomalaisen musiikin kärkinimiä.
Myrskyn jälkeen saa uuden elämän Rajaton-yhtyeen käsittelyssä.
Rajaton teki oman version legendaarisen iskelmätähden hittikappaleesta.
Konsertissa nähdään vierailijoina yhtyeen muusikkoystäviä.
Lauluyhtye Rajaton julkaisi kappaleen yhteistyössä Unicefin kanssa.
Rajaton täyttää ensi vuonna parikymmentä vuotta.
Legendaarinen Sgt. Pepper Lonely Hearts Club -levy sai uudenlaisen versioinnin Rajattoman äänittämänä.
Luvassa on myös jälleen kattava joulukiertue.
Konserteissa kuullaan tuttuja lastenlauluja Jänöjussin mäenlaskusta Päivänsäteeseen ja menninkäiseen.