Suomalaisyhtyeen levyllä kuullaan Kari Tapiota - "Kokonaisuus on tehty suurella kunnioituksella"

06.10.2017 11:15 - Henna Koste

Myrskyn jälkeen saa uuden elämän Rajaton-yhtyeen käsittelyssä.

Lauluyhtye Rajaton julkaisee tänään perjantaina 6. lokakuuta Myrskyn jälkeen -singlen, jolla kuullaan myös edesmenneen Kari Tapion tulkintaa. Kappaleen on sovittanut Rajaton-yhtyeen Soila Sariola, kertoo Sony Music.

Kappale kuullaan marraskuussa ilmestyvällä Tuhansien laulujen maa -albumilla, joka on täynnä versioita suomalaisista klassikoista. 

- Sain sovitusta varten käyttööni Karin alkuperäisen lauluraidan, joka oli irroitettu kappaleen muusta kontekstista. Karin soolotulkinta kokonaisuudessaan, ilman minkäänlaisia soittimia tai lisäyksiä oli todella pysäyttävä. Kelasin äänitettä alkuun aina uudelleen ja uudelleen, koska en heti pystynyt liikutukseltani ajattelemaan mitään sovitusteknisiä asioita - niin hienosti Kari tulkitsi melodiaan nivoutuvaa tekstiä ja tarina, Sariola kuvailee.

Hän halusi sovittaa niin, että alkuperäisen version herkkyys korostuisi. 

- Teksti on hieno ja moniulotteinen, vaikka en ole oikeastaan aikaisemmin ymmärtänyt sitä sillä tavalla kuin nyt. Minusta tuntuu, että kokonaisuus on suurella kunnioituksella ja sydämellä tehty. Itselleni matka Karin kanssa oli ehdottomasti tämän levyn kohokohta, Sariola korostaa.

Tulevalla albumilla kuullaan myös muun muassa Jenni Vartiaisen ja Katri Helenan kappaleita.

Lue myös: Katri Helena mukana Rajaton-yhtyeen uudella singlellä - kuuntele

Kilpailut

Uusimmat