Koomikko Sami Hedberg ja laulaja Saija Tuupanen lähtevät yhteiselle kiertueelle.
Tuupanen kertoo MTV:n haastattelussa, että lauloi Kuurasydän-voittokappaleen erityisesti äidilleen ja isälleen.
Saija Tuupanen voitti viikonloppuna Syksyn sävel -kilpailun, minkä vuoksi Sami Hedberg kehuu vuolaasti kumppaniaan sosiaalisessa mediassa.
Saija Tuupanen julkaisee uutta musiikkia syntymäpäivänään 31. toukokuuta. Uuden kappaleen musiikkivideon on ohjannut, käsikirjoittanut ja tuottanut hänen kumppaninsa Sami Hedberg.
Pariskunta on juhlistanut 1,5-vuotista yhteistä taivalta.
Hedberg hurmasi laulutaidoillaan Masked Singer Suomi -ohjelmassa.
Pari tapasi toisensa vuonna 2018.
Sami Hedberg tunnetaan kovasta työmoraalistaan.
Pariskunnan suhde on mennyt eteenpäin kovaa vauhtia.
Pariskunnan yhteiskuva on kerännyt kehuja - ja onnitteluja.
Kuvilla on tuhansia tykkäyksiä.
Mies on löytänyt rinnalleen iskelmälaulajan.
Kahden artistin yhteinen Onnemme kyyneleet -konserttikiertue on parhaillaan käynnissä. Tommi Soidinmäki ja Saija Tuupanen julkaisivat 10. lokakuuta omat sooloalbuminsa.
Tankokuninkaalliset Saija Tuupanen ja Tommi Soidinmäki suuntaavat Onnemme kyyneleet -kiertueelle. Ohjelmisto koostuu tangon ohella iskelmä- ja poppikappaleista.
Vuoden 2003 Tangokuningatar viettää tänä vuonna 10-vuotistaiteilijajuhlaansa.
Saija Tuupanen viettää tänä vuonna 10-vuotistaiteilijajuhlaansa.