Kuva: Joonas Hepola

Sami Hedberg ja Saija Tuupanen kertovat uskomattoman rakkaustarinansa - tapaaminen oli vähällä jo 2005

08.12.2021 17:15 - Minttu Tikkanen

Koomikko Sami Hedberg ja laulaja Saija Tuupanen lähtevät yhteiselle kiertueelle.

Koomikko Sami Hedberg, 40, ja laulaja Saija Tuupanen, 39, lähtevät yhteiselle joulukiertueelle, jolla luvassa on jouluisia tunnelmia, stand up -ohjelmanumeroita sekä musiikkia. Yhteistyönsä lisäksi esiintyjät ovat myös pariskunta. Pari kertoo yhteishaastattelussaan Voice.fi:lle, että työ ja parisuhde on saatu yhdistettyä kuuntelemalla toista ja antamalla tilaa.

Haastattelun voit kuunnella kokonaisuudessaan alta tai täältä.

- Täytyy sanoa, että meillä on kyllä alusta asti menneet kivasti nämä työhommat. Iso kunnioitus toista kohtaan, tilan antaminen ja se, että kuuntelee toista, Tuupanen kuvailee parin yhteistyötä.

Hedberg jatkaa, että esiintyjinä he myös ymmärtävät toisiaan hyvin. Yhteistyö on mutkatonta, kun kumpikaan ei astu toisen tontille neuvomaan. Myös tulevalla kiertueella vastuita on jaettu ja koomikko heittää, että Tuupasella on musiikin lisäksi sisustuksellisia tehtäviä, joita hän on toteuttanut muun muassa hankkimalla joukon joulutonttuja.

- Hän osti juuri, mitähän niitä oli, 15 joulutonttua. Tulin yksi päivä kotiin, en nähnyt koko ihmistä sieltä tonttujen takaa, Hedberg nauraa kuvaillessaan liki ihmisen kokoisia tonttuja.

Roolit jäävät kotioven ulkopuolelle

Hedberg ja Tuupanen kertovat, että työasiat saavat tulla jossain määrin myös kotiin ja näkevät sen osittain välttämättömänäkin. Työasioiden puiminen iltapalapöydässä ei kuitenkaan vaivaa, vaan ennemminkin vapauttaa.

- En ole ainakaan minä kokenut koskaan, että se olisi ollut huono asia, että olisi iltapalapöydässä otettu puheeksi jotain. Jos vaikka jokin painaa mieltä, niin kyllä me voidaan keskustella siitä, eikä se häiritse arkea. Työ on niin isosti tietysti läsnä koko ajan, että tietenkin se tulee vähän väkisin kotiin, Tuupanen kuvailee.

Hedberg on samaa mieltä. Töiden jättäminen työpaikalle on haastavaa kun esimerkiksi Hedbergin tapauksessa yritys kantaa hänen omaa nimeään ja tuntuu olevan yhtä kuin hän itse.

- Olen yrittäjä ja en koskaan ole pois siitä roolista. Se on minä ja yritykseni on minä, se on tosi henkilökohtainen. En saa itseäni pois päältä, Hedberg pohtii.

Välillä parilla on kuitenkin myös selviä sopimuksia, että kännykät laitetaan kokonaan pois, eikä mietitä tai puhuta lainkaan työasioita. Tuupanen myös lisää, että kaikki roolit jätetään aina ulko-oven taakse. Hedberg jatkaakin, että julkiset ammatit ovat siten verrattavissa kaikkiin muihinkin ammatteihin.

- Aika useasti minultakin on kysytty, että olenko koko ajan hauska tai heitänkö koko ajan vitsiä. Eihän se sillä lailla mene, Hedberg tiivistää.

Tarina alkaa jo vuodesta 2005

Hedberg ja Tuupanen ovat pitäneet yhtä nyt kolmen vuoden ajan, mutta heidän tarinansa ulottuu aina vuoteen 2005 asti. Kaksikon oli tarkoitus mennä Tuupasen ystävän järjestämille sokkotreffeille jo yli 15 vuotta aiemmin, mutta viime hetkillä kohtalo niin sanotusti puuttui peliin.

- Päätin, että ei, en lähde minnekään ja keskityn vain omaan elämääni. En tiedä, mitä siinä tapahtui, mutta siinä oli varmaan jokin johdatus, että meidän ei silloin vielä pitänyt tavata, Tuupanen muistelee.

- Se oli kyllä jännä. Me ei koskaan silloin nähty, eikä pidetty mitään yhteyttä, Hedberg jatkaa.

Myöhemmin pari moikkaili satunnaisesti keikoilla, mutta päätyi vasta vuosia myöhemmin tapailemaan toisiaan. Molemmat toteavat nyt, että koskaanhan ei voi tietää, mutta he eivät välttämättä olisi nyt yhdessä, jos tiet olisivat kohdanneet jo aiemmin.

- Jälkeenpäin mietittynä luulen, että olimme aika kasvuvaiheessa vielä silloin. Tällä oli jokin tarkoitus, että tavattiin 15 vuotta myöhemmin, Tuupanen pohtii.

Lue myös: Sami Hedberg hehkuttaa Saija Tuupasen Syksyn sävel -kilpailun voittoa - "Kaunis ja upea tulkinta"

Lue myös: Sami Hedberg ohjasi Saija Tuupasen uuden musiikkivideon - katso maistiainen!

Voice.fi, Radio Nova, Iskelmä ja Podplay ovat osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat