Hedbergin toistaiseksi viimeinen keikka nähdään Nokia Arenalla 16. joulukuuta. Mies kertoo Radio Novan haastattelussa, miksi jää tauolle.
20 vuotta sitten Tuupanen kruunattiin Tangokuningattareksi.
- Se oli herätys, jota kipeästi tarvitsin. Tajusin, että minun on pakko alkaa pitämään huolta itsestäni, Hedberg kertoo Me Naisille.
Pariskunta julkaisi viime perjantaina Joitain toisii -nimisen singlen.
Tänään julkaistiin Joitain toisii -niminen single, jonka avopuolisot Sami Hedberg ja Saija Tuupanen yhdessä tulkitsevat.
Huomenna julkaistaan Joitain toisii -niminen single, jonka avopuolisot Hedberg ja Tuupanen yhdessä tulkitsevat
Koomikko Sami Hedberg ja laulaja Saija Tuupanen lähtevät yhteiselle kiertueelle.
Saija Tuupanen voitti viikonloppuna Syksyn sävel -kilpailun, minkä vuoksi Sami Hedberg kehuu vuolaasti kumppaniaan sosiaalisessa mediassa.
Saija Tuupanen julkaisee uutta musiikkia syntymäpäivänään 31. toukokuuta. Uuden kappaleen musiikkivideon on ohjannut, käsikirjoittanut ja tuottanut hänen kumppaninsa Sami Hedberg.
Tunnetut suomalaiset ovat ehtineet tehdä urallaan monenlaista - kuten monet meistä.
Julkaistussa kuvassa poseeraa viidesluokkalainen Hedberg.
"Tämä on nyt vain yksi esimerkki yhden artistin yhden kiertueen keikoista", Hedberg muun muassa kirjoittaa.
Hedbergin livekeikka nähdään tulevana perjantaina kello 20.
Pariskunta on juhlistanut 1,5-vuotista yhteistä taivalta.
Hedberg hurmasi laulutaidoillaan Masked Singer Suomi -ohjelmassa.
Pari tapasi toisensa vuonna 2018.