Kärkikaksikon osuus oli jopa 63,1 prosenttia huhtikuun lipunmyynnistä.
Viihde
17 päivää sitten
Neljä viidestä katsotuimmasta elokuvasta oli suomalaisia.
Viihde
3 kuukautta sitten
Yhteensä reilut 92 000 katsojaa kerännyt elokuva oli viime viikonlopun katsotuin.
Viihde
3 kuukautta sitten
Ei koskaan yksin on houkutellut katsojia elokuvateattereihin.
Viihde
4 kuukautta sitten
Suomalainen kulttuuri näkyy teatterissa käyttäytymisessä.
Ilmiöt
6 kuukautta sitten
Tarkoituksena on saada aikaan kustannussäästöjä.
Ilmiöt
7 kuukautta sitten
Outinen tunnetaan muun muassa Aki Kaurismäen elokuvista.
Ilmiöt
7 kuukautta sitten
Vuonna 2026 ala voi kohdata lisää leikkauksia.
Ilmiöt
7 kuukautta sitten
Kuukauden katsotuin elokuva oli helmikuun lopussa ensi-iltansa saanut Dyyni: Osa kaksi.
Viihde
noin vuosi sitten
Näytelmä perustuu Sara Stridsbergin romaaniin.
Viihde
noin vuosi sitten
Moulin Rouge! perustuu samannimiseen hittielokuvaan vuodelta 2001.
Viihde
noin vuosi sitten
Tiedotteen mukaan päätös tehtiin vakavan harkinnan jälkeen.
Viihde
noin vuosi sitten
Esityksessä tehdään tarkkoja havaintoja ajankuvasta.
Viihde
noin vuosi sitten
Olava on tehnyt pitkän uran myös näyttelijänä.
Viihde
noin vuosi sitten
Kiti Kokkonen on huomannut, että synkkinä aikoina ihmisiä virtaa revyitä katsomaan entistä enemmän.
Viihde
noin vuosi sitten
Koivuniemeä seurataan esityksessä aina uransa ensimmäisistä askeleista huippuvuosiin saakka.
Viihde
yli 2 vuotta sitten