Viime viikolla Tarton lennoilla oli paljon ongelmia.
Yhtiö on saanut kritiikkiä hidastelustaan.
Tuotantoyhtiö myöntää tehneensä virheen tilanteessa ja on tarjonnut kilpailijoille mahdollisuutta palata mukaan, kertoo Yle.
Moskovan tuomioistuimen mukaan Meta on äärijärjestö.
Länsimaat valmistelevat parhaillaan pakotepakettia vastatoimiksi Venäjän hyökkäykselle.
Voice.fi:n euroviisutoimittaja Iiro Myllymäki esittelee ja arvioi kaikki vuoden 2018 euroviisukappaleet.
Voice.fi:n euroviisutoimittaja Iiro Myllymäki esittelee ja arvioi kaikki vuoden 2018 euroviisukappaleet.
Alla-rouva täyttää toukokuussa 90 vuotta.
Monilla suomalaisilla on suuriakin ennakkoluuloja Venäjää kohtaan. Näistä mietteistä pääsee kuitenkin tehokkaasti eroon, kun suuntaa lomalla itänaapuriin.