Kuva: Shutterstock

Deittisovellus Tinder vetäytyy Venäjältä - yhtiö saanut kritiikkiä hidastelusta

04.05.2023 17:15 - Minttu Tikkanen

Yhtiö on saanut kritiikkiä hidastelustaan.

Suosittu deittisovellus Tinder lakkaa toimimasta Venäjällä johtuen maan käymästä hyökkäyssodasta Ukrainaan.

Asiasta uutisoi muun muassa BBC, joka kertoo, että Tinderin ja toisen deittisovelluksen, Hingen omistava emoyhtiö Match Group vetäytyy kokonaan Venäjältä. Sovellukset lakkaavat toimimasta maassa 30. kesäkuuta.

Tiedotteessaan yhtiö kertoo olevansa sitoutunut tukemaan ihmisoikeuksia. Match Groupin lisäksi jo aiemmin useat suositut yritykset kuten Netflix ovat vetäneet palvelunsa Venäjältä.

Yhtiö on saanut myös länsimaisia yrityksiä Venäjältä lähtöön kannustavalta The Moral Rating Agency -järjestöltä kritiikkiä siitä, että päätöksen tekeminen kesti näin kauan, vaikka sota on jatkunut jo yli vuoden ja useat yritykset ovat vetäytyneet jo heti sodan puhjettua.

Lue myös: Tinderiin kehitettiin uusi turvallisuuteen tähtäävä toiminto - "Oletko varma?"

Lue myös: Apua Ukrainaan -tukikonsertilla kerättiin miljoonia

Lue myös: Ukrainassa kuvataan ensimmäistä pitkää elokuvaa sitten sodan syttymisen: "Tuntui järjettömältä aloittaa"

Lähde: BBC

Kilpailut

Uusimmat