Kuva: Facebook

Parrakkaat miehet ottavat itsestään hulvattomia kuvia nettiin - katso hauskat otokset

10.08.2016 08:00 - Senni Loikala

Itseään ei kannata ottaa liian vakavasti. Tämän todistavat parran omaavien miesten hupaisa vitsi.

Monet miehet kasvattavat partaansa pitkään ja hartaasti. Kun leuassa lopulta komeilee runsas lämmitin, voi siitä tempaista jopa tyylinsä kulmakiven. Aiemmin herrat ovat innostuneet muun muassa glitterparroista, supermuhkeista parroista ja kuvioiduista parroista.

Nyt miehet huvittavat itseään, ja toki samalla koko nettikansaa, parran mahdollistamalla vitsillä. The Lad Bible julkaisi Facebook-sivullaan maanantaina kuvan miehestä, joka on nostanut katseensa kohti taivasta. Kuvakulma ei suinkaan ole hänen kasvoissaan, vaan otos on räpsäisty edestäpäin. Alun perin Imgur-palvelussa maanantaina julkaistussa kuvassa näyttää olevan kaula, jonka päässä on pörröinen karvakasa. Kuvaa täytyy hetken katsoa, ennen kuin ymmärtää, mistä on kyse.

Otoksesta tuli hetkessä valtava nettihitti. Alle kymmenessä tunnissa se rohmusi Facebookissa noin 58 000 tykkäystä, 23 000 kommenttia ja 11 000 jakoa. Imgurissa otos on puolestaan saanut lähemmäs kaksi miljoonaa katselukertaa vuorokaudessa.

Tältä näyttää, kun parrakas mies katsoo kohti taivasta!

Otos on saanut monet muutkin jakamaan omia tai läheistensä kuvia, joissa uljaan parran omaavat miehet katsovat yläilmoihin. Katso kuvat alta.

Lue myös: Miesten kuumasta hiustrendistä koottiin kuvagalleria - miellyttääkö sinun silmääsi?

Kilpailut

Uusimmat