Kuva: Fotolia

Chanelin legendaarisin hajuvesi on vaarassa kadota - syynä uusi junarata Ranskassa

05.12.2016 15:00 - Senja Rapila

Chanel no. 5 on yksi maailman myydyimmistä hajuvesistä.

Chanelin klassisinta tuoksua on käyttänyt todennäköisesti myös sinun isoäitisi. Muotimerkin yksi tunnetuimmista tuoksuista on Chanel no. 5, joka on säilyttänyt suosionsa jo vuosikymmenien ajan. Se on kasvattanut suosiotaan vuosien aikana muun muassa siksi, että Marilyn Monroe on aikoinaan kertonut käyttäneensä sitä.

Metro-lehden mukaan vuonna 1921 luotu hajuvesi ei ole muuttunut lähes sadan vuoden olemassaolonsa aikana ollenkaan, mutta nyt sen tuoksu on vaarassa muuttua - tai kadota - kokonaan. Lehden mukaan kehitteillä oleva junarata on vaarantamassa Chanelin kukkapellon Grassessa, Etelä-Ranskassa. Jos suunnitelmat toteutuvat, uusi junarata tulisi menemään Chanelin suurten kukkapeltojen läpi. 

Vaikka useat varmasti ajattelevatkin, tuoksuun käytettävien kukkien kasvatusmaaston vaihtaminen ole niin yksinkertainen asia. Chanel on kertonut, että juuri tämä kasvatuspaikka on tärkeä osa kukkien tuoksua. Pellolla kasvatetaan muun muassa jasmiinia sekä erilaisia ruusuja. Jokainen 30 millilitran pullo Chanelin no. 5 -tuoksua sisältää tusinan May-ruusuja sekä 1000 jasmiininkukkaa. 

Chanel on kertoman mukaan kirjoittanut vetoomuksen junayhtiölle, jotta se ei rakentaisi suunniteltua junarataa kukkapeltojen päälle. He ovat ilmoittaneet, että mikäli suunnitelmat toteutuvat, muotibrändi tulee jättämään Grassen kaupungin kokonaan. Tällä hetkellä Grasse tunnetaan "hajuvesipääkaupunkina" ja on sen vuoksi turistien suuressa suosiossa.

Mikäli junarata rakennetaan pyynnöistä huolimatta, tulee Chanel no. 5 -hajuveden tuoksu muuttumaan totaalisesti, Metro-lehti kertoo. Pahimmassa tapauksessa Chanel lopettaa kyseisen tuoksun valmistamisen kokonaan.

Lähde: Metro

Lue myös: Hajuvesi toimii parhaiten navassasi - monet maailmantähdet hurahtivat kikkaan

Lue myös: Säilytä hajuvesi oikein - tuoksu säilyy käyttökelpoisena pidempään

Kilpailut

Uusimmat